Nyt on purjehdittu avioliiton satamaan (oli muuten hyvät bileet, kiitos siitä kaikille osallistuneille) ja elämän kaiketi pitäisi nyt olla auvoista ja seesteistä. Noh, minulle kuitenkin iski mukavasti räkätauti ja hetki sitten myös lievä eksistentiaalinen kriisi. Mitä minä oikeastaan haluaisin tehdä elämälläni? Kysymys liittyy suurimmalta osin työelämään, mutta sillä on vääjäämättä vaikutuksia myös yksityiselämään.
Viime kuukaudet nyt ovat sattuneesta syystä pyörineet paljon yhden asian eli häiden ympärillä. Samaan aikaan on kuitenkin ollut käynnissä urani kannalta isoja asioita. Tekstitysala on ollut myllerryksessä syksystä lähtien, kun MTV3 ulkoisti kääntäjänsä. Tätä seurasi AV-kääntäjien yhteinen rintama, joka haluaa alalle yleissitovan työehtosopimuksen. Minäkin tietysti hyppäsin rintamaan mukaan. Tästä on tietysti ollut monia seurauksia: Olen löytänyt suuren joukon kollegoja, jotka ovat ihan yhtä sekopäisiä kuin minä. Väkeä, jotka elävät tai ainakin yrittävät elää elokuvista ja tv-sarjoista ja jotka suhtautuvat intohimoisesti siihen kirjoitetaanko ranskalainen kuohujuoma muodossa shamppanja ja samppanja. (Minun mielestäni ilman h:ta.) Myös noin kahden vuoden mittainen tee töitä niin paljon kuin haluat ja jaksat -putki on tullut päätökseen. Periaatteessa ihan hyvä niin, hyvä ottaa välillä rennomminkin, mutta pitäisi kai sitä rahaakin jostain saada. Ja tästä seuraakin varsinainen kriisini aihe, eli haluanko minä tehdä tätä työtä seuraavat n. 35 vuotta.
Ratkaisu voi tulla automaattisestikin seuraavien kuukausien aikana riippuen siitä, millaisen päätöksen alan myllerrys saa. Käytännössä vaihtoehtoja on kaksi: 1. Jos myllerrys päättyy positiivisesti, totta helvetissä minä jatkan ainakin toistaiseksi. Tämähän on se minun unelmieni työ. 2. Jos päätös on negatiivinen, en helvetissä jatka tätä paskaa.
Mutta ruoditaanpa sitä, mitä seuraisi vaihtoehdosta 2. Mitä sitten, jos av-kääntäjän urani päättyy ennenaikaisesti? Vaihtoehtourista ensimmäisenä ponnahtaa aina mieleen kirjastoala. Voisin ihan mielelläni ryhtyä kirjastontädiksi. Ansiot eivät silläkään puolella mitään mairittelevia olisi, mutta työ olisi mielekästä. Siinä tapaisi ihmisiä, joita on yllättäen alkanut arvostaa, kun on kaksi vuotta nyhjännyt kotona näytön edessä. Kirjasto on myös paikka, jota arvostan suuresti, joten pidän siellä työskentelyä arvossa.
Toista mielekästä palkkatyötä onkin vaikeampi keksiä. Postia voisin jakaa ihan mielelläni ja siinä melkeinpä jatkaisin äitini jalanjäljissä, mutta palkkaus senkuin huononee. Toki tarpeen tullen voisin ansaita rahaa vaikka myyjänä tai toimistorottana, mutta kumpaakaan en pidä itselleni mielekkäänä pitkän aikavälin vaihtoehtona.
Entä sitten yrittäjyys? Yllättävää kyllä, se ei ole täysin pois suljettu vaihtoehto. Nykyisessä muodossaan eli pakkoyrittäjyytenä (niin te, jotka kiistätte pakkoyrittäjyyden olemassaolon, ette ole kysyneet asiasta minulta tai muutamalta muulta kääntäjältä) se ei ole vaihtoehto. Jatkan tätä vain niin kauan kuin on pakko, mikä toivottavasti ei ole kovin kauan. Jos minulla kuitenkin olisi hyvä liikeidea, jonka toteuttaminen vaikuttaisi järkevältä, voisin ehkä lähteäkin siihen. En tiedä, olisinko valmis hommaan yksin, mutta kimpassa jonkun kanssa voisin yrittääkin. Tarvittaisiin vain se liikeidea.
Yleensä keksimäni liikeideat ovat olleet sellaisia, että en olisi itse valmis niitä toteuttanaan, mutta jotka voisivat sopia jollekulle muulle. Taisin jopa joskus leikilläni sanoa, että voisin ruveta myymään liikeideoita muille. Miettikää: Kirsikan liikeideat Oy. :D Mutta ajatus, jota periaatteessa voisin oikeasti harkita, olisi kahvila. Konseptejakin olisi pari mahdollista, mummokahvila Arabian koristeellisine kahvikuppeineen ja korvapuusteineen tai divarikahvila, josta saa kirjoja ja kahvia. Harmi vaan, että kaikki muutkin haluavat perustaa kahviloita, joten tulevaisuus ei olisi siinä kovin varma.
Sitten näihin urapohdintoihin pitää ottaa lukuun myös se yksityiselämä. Minulla on esimerkiksi alkanut ilmetä hinkua muuttaa takaisin maalle. Mitä siellä voisi sitten tehdä työkseen, jos nyt edes saisin Puuhiksen puhuttua moiseen muutokseen? Ehkä joku nettikauppa olisi mahdollinen toteuttaa sieltä käsin, jos olisi mitä myydä. Noh, tällä hetkellä maalle muutto vaikuttaa aika epätodennäköiseltä vaihtoehdolta, vaikka minulla veri sinne vetäisikin. Muutto on varmasti jossain vaiheessa edessä. Miten se kohdepaikkakunta vaikuttaa uravalintaan tai päinvastoin? Öh, jotenkin? En tiedä. Sitten tässä vaiheessa elämää, eli kohta kolmekymppisenä naisena, pitää myös ottaa huomioon mahdolliset tulevat perheenlisäykset. Tähän mennessä lapsista on lähinnä ajatellut, että sitten joskus. Vähitellen on pakko alkaa myöntää, että se "sitten joskus" alkaa vääjäämättä lähestyä, jos niitä muksuja joskus haluaa. Kiirettä ei vielä ole, mutta asia on hyvä huomioida myös nyt, kun yrittää miettiä työtulevaisuuttaan.
Pääsinkö minä tällä puusta pitkään? No en. Onpahan nyt purettu taas ajatuksia näin julkisestikin. :D
