Muuttosiivousta

Nyt kun meidän perhe on kasvamassa, on aika itsestäänselvää, että me muutetaan. Kyllähän tässä meidän 60 neliön kaksiossa elelisi kolmistaankin vallan mainiosti parhaimmillaan varmaan useamman vuoden, mutta kun perheen aikuisväestö tekee töitä kotona, niin työrauha täytyy jollain tavalla taata. Lapsen tulo onkin mitä mainioin tekosyy alkaa toteuttaa jo pitempään takaraivossa elellyttä toivoa karistaa Lahden pölyt jaloista ja muuttaa isompaan kämppään. Ehkä jopa ihan omaan taloon, jos pankin sedät ja tädit ovat armollisia.

Oikeastihan meillä ei ole vielä mitään tietoa siitä, minne me muutetaan ja milloin. Suunnitelma on kuitenkin venyttää muuttoa sinne vähän lapsen syntymän jälkeen. Monella tapaa olisi käytännöllisempää hoitaa muutto jo valmiiksi pois alta, mutta nykyisessä kämpässä on myös etunsa: neuvolaan on viiden minuutin kävelymatka eikä sairaalaankaan ole montaa kilometriä. Ja onhan se nyt kiva käydä tämä raskausaika samojen hoitsujen ja lekurien luona, jotka tietää, miten mulla on tähän asti sujunut. Varsinkin kun tässä on ilmennyt yksi todennäköisesti harmiton vaiva, jota on nyt tutkittu pari kuukautta, eikä sille ole vieläkään löytynyt selitystä. Ei olisi kauhean kiva selittää kaikkia asioita jälleen kerran uudelle tyypille jossain uudella paikkakunnalla.

Muutamme siis sitten, kun on lapsi kainalossa, ja tämä huomioon ottaen muuttosiivous on ihan hyvä aloittaa hyvissä ajoin, eikös vain? Päätinkin aloittaa homman jo tänään. Toisin sanoen järjestelin meidän siivouskaapin ja pakkasin sieltä jo muutaman syksyllä ja talvella tarpeettoman tavaran varastoon. En usko, että meillä on hirveästi enää tarvetta esimerkiksi istutuslapioille.

Ajattelin tällä viikolla myös ottaa mallia naapurin viime viikkoisesta varastosiivouksesta ja käydä oman varastomme läpi. Sielläkin on varmasti kamaa, jonka voi jo pakata muuttoa varten. Joitain muitakin nurkkia voisi vähitellen alkaa käydä läpi juuri muuttoa silmällä pitäen, mutta täytyy pitää huoli siitä, ettei innostus karkaa käsistä. Ei ehkä olisi kiva viettää viimeistä noin puolta vuotta muuttolaatikkojen keskellä.

Paluu!

Joskus tuntuu, että olisi varmaan järkevämpää lopettaa tämä blogi, koska innostus kuitenkin aina lopahtaa. Sitten kuitenkin aina tulee sysäys palata takaisin. Tämä vuosi on monista hyvistä puolistaan huolimatta tuntunut pääasiassa suoraan sanoen paskalta. Keväällä alkoi olla surua, huolta ja stressiä siinä määrin, että bloggaaminen tuntui vain ahdistavalta lisävaivalta. Nyt sentään asiat tuntuvat taas valoisammilta, ja kirjoittaminenkin alkoi tuntua hyvältä ajatukselta.

Yksi iso ahdistuksen aihe tänä vuonna ja varmasti jo pidemmänkin aikaa on ollut työ. Keväällä löysin itseni taistelun ytimen tuntumasta, kun pääsin mukaan työehtosopimusta vääntäneeseen kääntäjäporukkaan. Tuloksena oli vuosia väännetty TES, josta kuitenkin oma vakiasiakkaani luisti. Tämä kohta kolmen vuoden vääntö oli kasvattanut sen verran selkärankaani, että en yksinkertaisesti enää voinut jatkaa töiden tekemistä entisillä ehdoilla. Huomasin siis olevani vailla töitä.

Kevät ja kesä menivät pitkälti suunnittelemattoman työnhaun merkeissä. Pommitin asiatekstikäännöstoimistoja yhteydenotoilla, joiden tuloksena oli enimmäkseen joko hiljaisuutta tai toteamuksia, että hintani ovat liian korkeat. Jossain välissä aloin myös hakea palkkatöitä, mutta siinäkin tuloksena on ollut vain sähköpostiin kilahtavia kiitos, mutta ei kiitos -viestejä. Heinäkuun vaihtuessa elokuuksi tulin siihen tulokseen, että tarvitsen suunnitelman. Yhden unettoman yön jälkeen olin saanut aikaiseksi kaksi vaihtoehtoa: joko alan panostaa yrittämiseen täysillä ja kunnolla tai sitten lopetan ja marssin työkkäriin, koska jostain tuloja on saatava revittyä. Valinta oli selkeä. Tässä vaiheessa on järkevintä lopettaa. Syyt selvinnevät kohta.

Työ ei kuitenkaan ole ollut ainoa murheeni. Tästä olen kertonut tähän mennessä tasan kahdelle läheiselle ihmiselle. Plus tietysti erinäisille terveydenhoitoalan ihmisille. Maaliskuun alkupäivinä nimittäin kävi niin, että sain keskenmenon. Raskaus oli aivan alussa, olin keskenmenopäivänä tiennyt raskaudesta viikon ja kaksi päivää. Keskenmenon aiheuttamasta surusta selvisin aika nopeasti, mutta henkiset arvet se jätti, mikä kävi aika hyvin selväksi, kun kesäkuun alussa huomasin olevani uudestaan raskaana. Käytännössä pelkäsin uutta keskenmenoa koko kesäkuun. Onneksi se pelko helpotti, kun heinäkuun alussa kävin ensimmäisessä lääkärintarkastuksessa ja näin Alienin ensimmäistä kertaa. Siellä se pieni ihmisen aihio köllötteli tyytyväisenä.

Vuoteen on mahtunut kaikenlaista muutakin pientä murhetta, mutta niitä en nyt ala sen kummemmin eritellä. Kaikki tämä yhdessä on kuitenkin aiheuttanut omat kuprunsa myös parisuhteeseen, ja Puuhanalleakin on vaivannut jonkinasteinen alakuloisuus. Onneksi me osataan vielä puhua asioista.

Jossain vaiheessa tuntui pahalta, kun tässä pitäisi elää elämänsä onnellisinta aikaa, mutta raskauden iloa on välillä ollut vaikea löytää.

Nyt stressin aiheet ovat vähentyneet huomattavasti, ja käyrä alkaa olla lievässä nousussa. Juuri tällä hetkellä tulevaisuus näyttää valoisalta, enkä malta odottaa helmikuun alun paikkeilla alkavia unettomia öitä.

Ja se yrityksen lopettamispäätös. No, tässä ei paljon kannata ruveta yrittämään täysillä, kun kuitenkin jään neljän kuukauden päästä äitiyslomalle. Saanpahan yli vuoden aikaa miettiä, mitä oikeastaan haluan tulevaisuudessa tehdä ja ehkä mammalomien jälkeen aloittaa kääntämisen kokonaan puhtaalta pöydältä. Tai sitten lyömme Puuhanallen kanssa hynttyyt yhteen myös ammatillisesti. Tai sitten... jotain muuta.

Nyt en tee mitään lupauksia kirjoittamisen suhteen. Totean vain, että nyt tämä tuntuu hyvältä.

Jälleennäkeminen

2015 Photo Challenge, Week 12, Architecture - Windows looking out

Minulla ei yläasteella juurikaan ollut kavereita, mutta yksi tyyppi sentään uskalsi kaveerata kanssani. Tutustuin häneen syksyn ekana koulupäivänä, kun itse aloitin kasiluokkaa ja hän aloitti seiskaa vasta paikkakunnalle muuttaneena. Jostain syystä meistä tuli kaverit, ja mikä mahtavinta, hän muutti jossain vaiheessa meidän naapuriin. Siitä lähtien me ravattiin toistemme luona ja tehtiin normaaleja teinien juttuja. Josain syystä parhaiten mieleen on jäänyt, kun pelattiin Pleikalla Colin McRae Rallya tai Tomb Raider kolmosta. Ja kerran päätettiin tehdä tämän kaverin luona omenamehua. Sitä en kyllä muista, tuliko siitä yhtään mitään. Ainakin meillä oli hauskaa.

Jossain vaiheessa, kun minä olin jo lukiossa ja kaverikin oli mennyt amikseen, tiemme vain erkanivat. Muistan, että jonkin verran vielä pidimme yhteyttä, ja kaveri kävi kylässäkin lukiopaikkakunnallani, mutta jossain vaiheessa yhteydenpito vaan lopahti. Ehkä elämä vaan vei erilleen, ehkä minä vaan olin huono pitämään yhteyttä. Tiedä häntä.

Nykyään on sitten sosiaalinen media, ja muutama vuosi sitten löysimme toisemme Facebookista. Ei me sielläkään juuri yhteyttä pidetty, oltiin vaan perus FB-kavereita, mutta muutama kuukausi sitten kävimme pientä viestittelyä keskenämme ja tuli puheeksi, että olisi ihan hauska nähdäkin. Minä taisin ehdottaa, että käytäis vaikka joskus kahvilla tai jotain. Toissa viikolla sitten postilaatikossani odotti viesti.

Tykkäätkö Bryan Adamsista?

Yllättävä kysymys. No, en ole pitkään aikaan kuunnellut, mutta kyllähän minä tuon keikallakin olen kerran käynyt.

Haluaisitko keikalle? Pääsisit ilmaseks.

Ööö, okei.

Kaveri kun ei kuulemma kahvia tykkää lipittää, niin tarjosi sitten keikkaliput, koska sattui sellaiset ilmaiseksi saamaan. Ei hassumpi tapa treffata lähemmäs 15 vuoden jälkeen. En voi sanoa, että meillä olisi vielä hirveän lennokasta keskustelua ollut. Minä ehkä olin vähän lukossakin. Pitäiskö mun osata puhuakin tälle kaverille? Mutta ehkä se ei haittaa. Ehkä tästä on hyvä jatkaa uusien jälleennäkemisten merkeissä. Hienoa silti on, että pitkästä aikaa on löytynyt yhteys tähän ihmiseen, joka ystävyydellään pelasti yläasteaikani.

Alun kuva on siis bussista, kun olin viime viikon maanantaina palaamassa kotiin tuolta Bryan Adamsin Reckless-levyn 30-vuotisjuhlakiertueen Suomen keikalta. Kiitos, Satu.

2015 Photo Challenge, Week 13, Macro - Bathroom

Tessi!

Huh, tässä kerkis näköjään jäädä kaksi viikkoa välistä ja tämänkin viikon postaus on jo myöhässä. Tässä on ollut vähän kaikenlaista meneillään. Ensin oli vähän henkilökohtaisia huolia, joista ehkä kerron vielä joskus tarkemmin, ja sitten pääsin tai jouduin mukaan vääntämään työehtosopimusta av-kääntäjille. No siis, en ollut neuvottelupöydän ääressä, mutta taustatyöryhmässä olen nyt muutaman viikon yrittänyt kantaa korteni kekoon. Se on lähinnä tarkoittanut sähköpostien kirjoittelua ja Helsingissä ravaamista. Viime viikon torstain blogipäivä menikin siihen, että istuin Hakaniemessä kokoustamassa.

Tätä tuoreinta tes-taivalta on nyt käyty reilu pari vuotta ja kaikkiaan alalle on väännetty tesiä lähes yhteen mittaan ilmeisesti jo kuusi vuotta. Tällä erää neuvottelutuloksen piti syntyä viime joulukuun loppuun mennessä, mutta eihän siitä mitään tullut. Tammikuussa neuvotteluja käytiin tiiviisti, mutta silloinkaan ei vielä tesiä synnytetty. Mutta arvatkaapas mitä. Eilen syntyi neuvottelutulos! Kaikki nimet eivät ole vielä paperissa, ja sopimuksen pitää ilmeisesti käydä vielä läpi jonkinlainen hyväksytyskierros, mutta tällä erää vääntö on ohi.

Eihän se työehtosopimus meidän alalla mikään kaiken autuaaksi tekevä paperi ole. Valtaosa käännöstoimistojen kääntäjistä kuitenkin ovat (näennäis)yrittäjiä, joita tes sinällään ei koske. Mutta yrittäjät voivat sentään käyttää tesiä lyömäaseena, jos ja kun alkavat korottaa hintojaan säädylliselle tasolle. Saa nähdä, mitä tapahtuu. Elämme jännittäviä aikoja.

Tässä vielä linkki Journalistiliiton tiedotteeseen tuloksesta. Siellä on kuva eilen pöydän ääressä istuneista kääntäjien neuvottelijoista. Olen aika ylpeä heistä. http://www.journalistiliitto.fi/uutiset/av-kaannostoimistoille-vihdoin-neuvottelutulos/

Sitten toisiin aiheisiin eli valokuvahaastekuvat:

2015 Photo challenge, Week 9, Macro - Nature

Viikolla 9 siis oli taas makrokuvauksen aika, ja juuri sopivasti postissa tuli Puuhanallen tilaamat loittorenkaat, jotka on aika edullinen tapa päästä harjoittelemaan makrokuvausta. Edullinen varsinkin minulle, koska Puuhanalle ne tosiaan tilasi. ;)

2015 Photo Challenge, Week 10, Numbers - 50 mm

Viikolla 10 haasteena oli ottaa kuvia 50 millin polttovälillä. Siinä tulikin mielenkiintoinen haaste, kun Puuhanalle alkoi selittää, että 50 millin polttoväli tarkoittaa eri asiaa eri kameroissa. Tulipahan sitten opittua juttuja kennoista sun muista. Päädyinkin ottamaan oman kuvani 25 millin polttovälillä, koska meidän kameroissa se vastaa 50 millin polttoväliä.

2015 Photo Challenge, Week 11, Outdoor - Haka

Tällä viikolla haasteena oli haka. Nyt ei kuvaaminen kauheasti innostanut. En sitten tiedä, eikö tuo haaste inspiroinut vai eikö muuten vaan jaksanut intoutua. Puuhanalle pääsi kuitenkin leikkimään maoria, kun toissa päivänä piipahdettiin Mukkulan kartanolla.

Peter Jacksonin tiivistysvamma

Katseltiin tässä muutama päivä sitten Peter Jacksonin versio King Kongista. Tai minä katselin, Puuhanalle ei kestänyt katsella loppuun asti. Jonkun pitäisi oikeasti sanoa Jacksonin sedälle, että pitempi ei ole parempi. Siis olihan se välillä ihan viihdyttäväkin elokuva, mutta olisi siitä nyt aika helposti saanut karsittua pitkät pätkät pois. Miten pitkä se t-rex-kohtauskin oli? Viisi minuuttia? Enemmän? En tiedä, mutta siinä oli ainakin puolet liikaa. Ja sitten heti perään oli pitänyt laittaa jättiötököiden hyökkäys. Ihan pikkuisen rupesi siinä vaiheessa toiminta puuduttamaan. Ilmeisesti siis Jacksonin setä ei myöskään tiedä, mitä jaksotus on. Katsojan pitäisi päästä toimintakohtausten välissä välillä myös rauhoittumaan. Ehkä ne ötökät olisi voinut jättää jopa kokonaan pois? Olihan se jo siinä vaiheessa aika selvää, että saarella jutut on isoja.

En enää yhtään ihmettele, että Hobitti-elokuviakin tuli kolme. Peter Jackson vaan ei tunnu osaavan tiivistää. No okei, en ole edes nähnyt koko Hobitteja, joten vaikea minun on sanoa kuinka paljon niissä on ylimääräistä, mutta en vaan enää luota siihen, että Pete-setä ei malta olla ymppäämättä seikkailuihinsa ihan kaikkea mahdollista kivaa.

No joo, pääsinpähän vähän purkamaan leffan aiheuttamia turhaumia.

Seuraavaksi sitten parin viikon haastekuvat:

Photo Challenge 2015, Week 7, Outdoor Photography - Wind

Photo Challenge 2015, Week 8, Architecture - Bridges

Vinoja viivoja

Minua ei yleensä häiritse, jos joku kohde valokuvassa on vain vähän vinossa. Horisontti nyt täytyy yrittää saada suht suoraksi, mutta yks hailee, jos se kuitenkin on millin tai pari vinossa. Mitä väliä silläkään loppujen lopuksi on, lähenevätkö rakennuksen seinät toisiaan ylöspäin mentäessä? Niinhän perspektiivi toimii.

Tällä viikolla Photo Challengessa on ollut haasteena alkuluvut, ja otin tiistaina kuvan meidän lähipostin edessä olevista postilaatikoista. Olin tyytyväinen, sivulta tuli hienosti auringonvaloa, postiloodat oli hienon väriset ja postirakennuksessa oli hienoja vaaka- ja pystylinjoja.

Kotona sitten aloin katsella kuvaa koneelta.

Ei hyvä. Keskimmäinen vaakalinja vaikuttaa suurinpiirtein suoralta, mutta ylemmät ovat jo selvästi vinossa. Hemmetin linssi vääristää. Eikä tuo ole edes kunnolla kohtisuoraan otettu, sekin vaikuttaa.

Yllättäen tässä se vinous alkoikin häiritä. Minun nätit vaakalinjani eivät olekaan suoria. Kriisi! Koko kuvan idea meni pilalle! Ei tätä voi julkaista! Vähän aikaa Gimpin kanssa peuhattuani päätin yrittää seuraavana päivänä ottaa uuden kuvan.

Nyt otin kuvan autonmitan verran kauempaa, ja johan tuli suorempia linjoja. Jonkin verran piti sitten vielä kotona rajata reunoja pois, minkä jälkeen tulos oli jo aika hyvä. Tämän kehtasi jo julkaistakin.





Sopivalla hetkellä ne suorat linjat sitten kuitenkin ovat tärkeitä.

Kaiken maailman haasteita

Mistä mä keksin aina itselleni näitä haasteita? Vai pitäiskö kysyä, että miksi? Jaa, kai minä saan niistä jotain kiksejä. Siitä tulee aina semmoinen mukava onnistumisen tunne, kun saa haasteen tai edes osan haasteesta valmiiksi.

Photo Challenge 2015, Week 4, Outdoor photography - Man made in nature

Elikkä siis, Rory Gilmoren lukuhaaste lyheni taas yhdellä kirjalla, kun luin Jane Austenin kirjan Järki ja tunteet. Siinä oli taas oivaa ihmiskuvausta, mutta kokonaisuutena kirja ei ollut ihan niin toimiva kuin Ylpeys ja ennakkoluulo. Lukuhaasteen tilanne on nyt sitten 39/339 eli tasan 300 kirjaa jäljellä. Hiljaa hyvä tulee.

Photo Challenge 2015, Week 5, Macro - Computers

Tänään keksin taas uuden lukuhaasteen. Helsingin kirjastoilla on sivuillaan Kirjan vuoden lukuhaaste, mikä tietysti oli pakko kopsata itsellekin. Se pitäisi siis saada tämän vuoden aikana suoritettua. Onneksi jo tuo Järki ja tunteet täytti siitä jo viisi kohtaa, ja yksi toinen kirja täytti lisäksi vielä kaksi. Vai onko se huijausta, jos mukaan laskee kirjat, jotka ehti tänä vuonna lukea ennen kuin tiesi haasteesta? En tiedä, ehkä se on, mutta ehkä annan itseni huijata sen verran. Tässä vielä koko haaste tähän mennessä keräämine rukseineni:


  1. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
x2. Kirja, josta on tehty elokuva
  3. Vuonna 2015 julkaistu kirja
  4. Kirja, jonka kirjoittaja oli alle 25-vuotias, kun kirja julkaistiin
  5. Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä
  6. Kirja, jonka nimi on yksi sana
  7. Novellikokoelma
x8. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle
x9. Tietokirja
x10. Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja
  11. Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut
  12. Kirja, jota ystäväsi on suositeltu sinulle
  13. Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon, esim. Finlandia-palkinnon
  14. Tositapahtumiin pohjautuva kirja
  15. Kirja, jonka lukemista olet harkinnut jo pitkään
  16. Kirja, jota äitisi rakastaa
  17. Kirja, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta
x 18. Yli 100 vuotta vanha kirja
  19. Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä
  20. Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella
  21. Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut
  22. Muistelmateos tai elämäkerta
  23. Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä
  24. Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä
  25. Syntymävuonnasi julkaistu kirja
  26. Kirjatrilogia
  27. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja
x28. Kirja, jonka nimessä on väri
  29. Kirja, jossa on taikuutta
  30. Sarjakuva-albumi tai -romaani
  31. Elämäntaito- tai self-help-kirja
  32. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi tai -kuntaasi
  33. Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta
  34. Kirja, jonka nimessä on numero
  35. Kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla
  36. Runokirja
  37. Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa
  38. Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken
  39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi
  40. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja
  41. Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin
  42. Kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua
  43. Kirja, jossa on yli 500 sivua
x44. Klassinen rakkausromaani (kts. Intohimoinen Charlotte Brontë)
  45. Kirja, joka pelottaa sinua
  46. Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista, esim. saamelaiset, intiaanit tai aboriginaalit
  47. Hauska kirja
  48. Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä
  49. Jännityskirja tai dekkari
  50. Kirja, jota kirjaston henkilökunta suosittelee sinulle

PUITA!

Tällä viikolla kuvaushaasteena oli puut, ja olen tässä viikon mittaan ottanut sen verran mielestäni kivoja kuvia, että panen nyt tänne oikein kavalkadin. Välillä kyllä haaste tuntui aika vaikealtakin, mutta siitä huolimatta tuli ihan kelpo otoksia.

Varsinainen haastekuva, puita kaupunkiympäristössä.

2. sija, kivoja nuo kulmassa kurkottelevat oksat

3. sija, puita kasvaa kummissa paikoissa

Bubblin' under:

Tilhiä (Bombycilla garrulus) aterialla. Harmitti, kun ei ollut pitempää putkea mukana.

Kyynelkoivun (Betlula pendula 'Youngii') kiekuraoksa

Hassu havupuu, en tiedä mikä

Samaisen puun käpy

Kummituspetäjät (Pinus sylvestris)

Maisemaa Anttilanmäeltä

Urbaania rappiota ja koivuntaimia

Aamuvalo

Tällaista tällä kertaa, ensi viikolla ehkä jotain muuta. Ehkä kerron Skotlannista tai sitten kummitytön synttäreistä tai sitten jostain ihan muusta. Mistä tulikin mieleeni, että viime viikonloppuna tavattiin eräs Heinolassa asuva espanjalaisnainen, kiva tyyppi, ja tuttavapiiri taas kasvoi vähän.

Syö särkeä, se kasvattaa järkeä

Huomenna selviää millä lailla se järki kasvaa, suunnitelmissa nimittäin on laittaa ruoaksi särkeä. Minä nimittäin olen niitä ihmisiä, joille on kotona koko pieni ikä iskostettu, että särki on roskakala, ja vaikka särkeä on tullut myös joskus syötyä, sen mausta ei ole minkäänlaista muistikuvaa. Taisi sitten olla viime viikolla, kun radiosta tuli kalaruokailta, minkä innoittamana ajateltiin, että pitäisi varmaan maistella näitä kaloja, joita on tottunut väheksymään. Tänään sitten ihmeteltiin Prisman kalatiskiä, ja siellähän oli tarjolla kohtuu isoja särkiä hintaan 1,90 kilo. Ei voi ainakaan väittää, että kokeilu tulisi kalliiksi.

Ajatuksena olisi perata kalat ja panna ne pataan, sekaan varmaan ainakin tomaattia ja sipulia. Jotain nestettä tietysti ja mausteita. Katsotaan, mitä keksii. Sitten vaan uuniin pariksi kolmeksi tunniksi muhimaan. Suap nähä, tuleeko siitä syötävää.

Asiasta toiseen, eli tämän viikon valokuvahaasteeseen. Photo Challengessa tuli tehtäväksi löytää numero ja ottaa kiinnostava kuva. Numeron piti olla 10 tai alle. Alla ensin varsinainen haastekuvani ja sitten pari vaihtoehtoa.

Tuossa varsinaisessa haastekuvassa mielestäni oli näistä paras ajatus. Harmaata, harmaata ja harmaata, numeroparatkin siellä piikkilangan takana vankina.

Tolppakuvasta piti ottaa kaksi versiota, yksi kauttaaltaan terävä ja toinen, jossa tausta on sumea. Henkilökohtaisesti pidin enemmän kauttaaltaan terävästä, koska katse ei hakeudu heti numeroon. Veikkasin tosin, että jos olisin valinnut sen haastekuvaksi, FB:ryhmässä olisi ehdotettu, että olisit sumentanut taustaa niin katse hakeutuisi numeroon.

Parkkiskuvassa oli mielestäni kivoja linjoja ja siinä olisi ollut väriäkin, mutta numerolla ei siinä ollut varsinaisesti mitään funktiota.

Minä siis olen julkaissut omat haastekuvani ja seurannut haastetta Photochallenge.orgin FB-ryhmässä, julkaisualustoja on toki muitakin. Tällä viikolla minua on kiehtonut se, että ihmiset ovat lähteneet etsimään numeroita kotona lojuvista esineistään. On julkaistu kuvia kelloista, kaukosäätimistä ja kännyköistä, nopista ja pelikorteista nyt puhumattakaan. Kiehtovaa siinä on ollut se, että minun ensimmäinen vaistoni, kuten yleensä, oli lähteä ulos. Sinällään hyvä niin, koska ainakin otoksestani tuli jollain tapaa erilainen, koska ulkokuvia on ollut todella vähän.

Pientä kuvankäsittelyä

Meinasi ihan bloggailu unohtua, kun piti verestää lapsuusmuistoja Prehistorik 2:n parissa. Oi niitä aikoja, kun järkät sai viettää välkät sisällä ja sit sai pelata.

Mutta siis asiaan. Pitäydytään tälläkin viikolla kuvauksessa. Joku jossain blogissa joskus sanoi, että valokuva ei ole valmis ennen kuin se on käsitelty kuvankäsittelyohjelmalla. Minä olen vahvasti toista mieltä. Kuva voi hyvin olla valmis ilman kuvankäsittelyäkin. Totta kai kuvankäsittely voi auttaa hirmuisesti kuvan pikkuvikojen korjaamisessa, mutta ei käsittelyn tarvitse olla pakollinen askel. Minä tietysti olen tätä mieltä, koska en ole koskaan innostunut Photoshopilla fidlailusta tai Gimpillä peuhaamisesta. Jotkut teknisemmin orientoituneet kuvaajat tietysti saavat oman lisätyydytyksensä, kun kuvaa pääsee käsittelemään. Jokainen tekee kuten tahtoo.

Tällä viikolla omissa otoksissani tuli kuitenkin vastaan juuri sellainen tapaus, että kuvankäsittely oli ihan omiaan. Otin nimittäin samasta kohteesta kaksi kuvaa ja jälkeenpäin totesin, että rajauksen olisi pitänyt olla jotain niiden väliltä.

 Yllä siis alkuperäiset kuvat. Ylemmässä kuvassa jäi harmittamaan, että kauimmaiset vaunut eivät olleet kuvassa kokonaan. Jälkimmäisessä oli se jo korjattu, mutta mielestäni kuva näyttäisi paremmalta, jos junan pää olisi aika tarkasti alanurkassa. Sitä paitsi jälkimmäisessä kuvassa lähin vaunu ei näytä enää aivan yhtä massiiviselta kuin ensimmäisessä. Kokeillaan, mitä uudelleenrajaus saa aikaan.

 Ensimmäisessä rajauksessa otin vasemmasta reunasta tornisysteemin pois ja rajasin alareunaa sen verran, että alanurkassa ei enää näy auton keulaa. Tämä on jo parempi, mutta halusin vielä kokeilla, miltä näyttää, jos junan pään tosiaan rajaa aivan vasempaan alanurkkaan.

Toisessa versiossa rajasin alareunaa paljon enemmän. Perfektionisti olisi tietysti ottanut vielä pari milliä lisää, ettei alareunaan olisi jäänyt tuota vaakatasossa olevaa talventörröttäjää. Lisäksi rajasin hieman oikeaa reunaa. Ajattelin, että sillä lähimpään vaunuun voisi saada sitä ensimmäisen kuvan massiivisuutta. Mielestäni se onnistuikin. Kaiken lisäksi innostuin vielä lisäämään kuvaan vähän kontrastia. Nyt kuva on paljon lähempänä sitä, mitä jäin kuvausreissun jälkeen kaipaamaan.

Todettakoon siis, että kuvankäsittely on välillä ihan kätevä juttu. Kaikkea ei ehkä silti tarvitse sen kautta käyttää.

Lopuksi vielä toiseen kuvausaiheeseen. Kerroin viimeksi, että aion tänä vuonna pitää silmällä Photo Challengen valokuvaushaasteita. Vuoden ensimmäinen haaste oli keittiöaiheinen makro, ja siihen piti tietenkin heti tarttua. Meillä nyt ei mitään varsinaista markokalustoa ole, mutta Styluksessa sentään on makroasetus.

Varsinaiseksi haastekuvaksi valitsin yllä olevan kuvan Puuhanallen taikinasaavista. Se oli minun mielestäni hauskan pehmeä ja lämmin. Joku toinen voisi ehkä pitää parempina otoksina kakkos- ja kolmosvaihtoehtojani:

Hauskaa oli etsiä keittiöstä kuvauskohteita.

Uuden vuoden kujeet

Olen vähän hakenut uutta näkökulmaa tähän blogin kirjoittamiseen, koska nyt jo jonkin aikaa on tuntunut, että tämä ei toimi. Punainen lanka on puuttunut. Viime päivinä on kuitenkin muhinut ajatus, jota on hyvä lähteä toteuttamaan näin uuden vuoden myötä. Ajattelin nimittäin heittää itselleni haasteen: jokaisessa blogipäivityksessä on oltava valokuva. Saatan edelleen jaaritella muistakin asioista, mutta mukaan on liitettävä vähintään yksi sen viikon aikana otettu kuva, liittyi se sitten aiheeseen tai ei.

Haasteen tavoitteena on tietenkin löytää uutta innostusta blogin pitämiseen, mutta myös kehittyä valokuvauksessa. Tästä tietysti vääjäämättä seuraa se, että blogin painopiste siirtyy enemmän valokuvaukseen, mutta en kuitenkaan aio pyhittää blogia pelkästään valokuville. Päivitystahdin pyrin edelleen pitämään siinä vähintään kerran viikossa, koska jotain kuria tunnun tarvitsevan. Myös päivityspäivän pidän edelleen torstaissa, mutta siinä aion sallia itselleni poikkeamat. Viime kuukausina torstait ovat monesti olleet raskaita työpäiviä, mistä syystä osittain otekin on alkanut lipsua. Parempi antaa hieman joustoa kuin tehdä tästä pakkopullaa.

Valokuvauksessa nyt ei välttämättä kehity pelkästään sillä, että haastaa itsensä julkaisemaan vähintään yhden valokuvan kerran viikossa, joten siinä tarvitaan myös lisäkannustimia. Vaikka tokihan harrastuksessa kehittyminen on kannustin jo itsessään. Uudet näkökulmat ja ajautkset ovat kuitenkin hyviä. Siksi ajattelin esimerkiksi pitää silmällä Photo Challengen viikoittaisia valokuvahaasteita. En aio tässäkään sitoa itseäni, että joka viikko pitäisi tarttua haasteeseen, mutta sivu voi silti olla hyvä idealähde.

Mahdollisuuksia on muutenkin monia. Voin esimerkiksi haastaa itseni käyttämään viikon verran tiettyä kameraa, tiettyä objektiivia tai kikkailemaan tiettyjen asetusten kanssa. Valokuvauksesta on onneksi moneksi. Lisäksi Puuhanalle jo ehdotti, että voimme tehdä useammin ihan valokuvausretkiä.

Tavoitteena siis bloggaus ja valokuvaus.

Vuoden ensimmäisen päivityksen kunniaksi tunnelmia uudelta vuodelta.

Lahtelaisten uuden vuoden jonotus

Matkalla uuteen vuoteen

1. tammikuuta

1. tammikuuta II