29.5.2014

Puutarhurointi-into, missä olet?

Mulla on viikon aikana pyörinyt mielessä parikin blogiränttäystä, mutta nyt, kun on kirjoittamisen aika, en tietenkään muista niitä. Tai yhden muistan. Se liittyi vaaleihin. En nyt jaksais.

Kertoisinko sittenkin puutarhuroinnista? Tänä keväänä on ollut kaikenlainen kasvinkasvatusinto kadoksissa tai ainakin käynyt tyhjäkäynnillä. Ei vaan ole vielä lähtenyt käyntiin. Parit kurpitsat toki sain jo reilu kuukausi sitten laitettua esikasvatukseen, mutta siihen se on jäänytkin.

Puuhanalle toki kävi kuun alussa varaamassa meille taas viljelypalstan, mutta sinnekään ei olla sen koommin ehditty, tai siis viitsitty lähteä. Ensin oli kauhean kylmä, joten ei kannattanut edes kylvää, sitten tuli niin kuuma, että ajatuskin pellolla kykkimisestä kammotti, ja nyt sitten tietenkin on taas kylmä ja märkä. Pidetään peukkuja, että lauantaille luvattu selkeämpi sää toteutuu.

Postimerkkipihamme koristelu on ollut vielä vähemmän mielessä. Kai siihen voisi jotain kukkasia taas hankkia. Jos löytyis jotain kiinnostavaa.

Eilen itseasiassa tuli Radio Suomelta siinä Luontoillan paikalla nimensä mukaan erilainen puutarhaohjelma. Siinä vierailtiin pihalla, jossa kasvit saavat käytännössä kasvaa, miten lystäävät. Sitä kuunnellessa tietenkin alkoivat kaikenmoiset pihahaaveilut, mutta ei tuohon nykyiseen pihaan, vaan siihen haaveiden isoon kotipihaan. Ehkä sielläkin voisivat kasvit kasvaa sikinsokin ja miten sattuu. Oikeasti veikkaan kyllä, että haluaisin jonkinlaisen kontrollin ja järjestyksen pitää, mutta ainakin paikoitellen sellainen niittymäinen meininki olisi aika jees. Kunhan siellä on omenapuita ja kirsikkapuita ja marjapensaita ja raparperipuska ja kasvihuone ja kasvimaa ja kukkia ja...

Todennäköisesti kaikki kuitenkin vaan rehottaisi, kun en sitten viitsisikään pitää huolta mistään.

Tästä taisi tulla taas vähän tällainen päätön ja hännätön postaus. Lisää turhaa meteliä internetin maailmaan. Aina ei ole suurta inspiraatiota.

Hei, muuten! Lohjan reissu meni mainiosti. Hirvittävän kuuma tietysti oli, mutta muuten oli kivaa. Lohja vaikutti ihan mukavalta paikalta. Tytyrin kaivos oli myös kiinnostava ja sen viileys oli aika ihanaa siinä helteessä. Kiitos vaan kavereillemme mainiosta ideasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti