Kooookosnötter

Hellurei taas pitkästä aikaa.

Puuhanalle on meidän taloudessa se, joka on harrastanut Mämminkatkuisissa jaarituksissaan vähän ruokabloggailuakin. Siitä huolimatta aion minäkin laittaa lusikkani vaihteeksi siihen soppaan, nimittäin aion kertoa juuri tekemästäni täysin improvisoidusta kookosklusterikokeilusta.

Irtokarkkihyllyillä norkoilevat saattavat tietää kookosklusterit, nämä valkosuklaasta ja kookoshiutaleista koostuvat herkkuklöntit. Ja tokihan niitä on ainakin myös jogurtti- ja maitosuklaapohjaisia, valkosuklaaversiot vain ovat parhaita.

Tämän idean takana oli Bruce Boxleitner. Nörteimmät lukijat ehkä tunnistavat kenestä on kyse, muut saavat tietää kohta. Mehän olemme Puuhanallen kanssa käyneet kohtalaiseen tahtiin Lahden pääkirjaston mainiota DVD-valikoimaa läpi. Tähän urakkaan on myös kuulunut Babylon 5 -sarjan katsominen. Kolmannessa kaudessa olemme tällä hetkellä menossa, tarkemmin sanottuna tällä hetkellä lainassa on kolmannen kauden kolmas levy, ja siitä on katsomatta kaksi jaksoa. Eittämäti katsomme ne tänään, koska tänään on Bruce Boxleitnerin eli Papilaani viitosen John Sheridanin syntymäpäivä (kiitos IMDB.comille tästä tiedosta). Tuossa sitten pohdiskelin, että pitäisiköhän keksiä jotain erikoisherkkua tämä mahtavan merkkipäivän kunniaksi. (Emmehän me muuten koskaan elokuvia tai sarjoja katsoessamme syö mitään herkkuja.) Sitten se välähti: meillä on kaapissa valkosuklaata ja kookoshiutaleita. Tarviikohan kookosklustereihin muuta?

En tiedä vastausta, mutta ihan uteliaisuuden vuoksi päätin kokeilla mitä siitä tulee. Tässä siis hieno reseptini:

Valkosuklaakookosklusterit

Vappuherkkujen ylijäämistöistä vajaa levy Pandan valkosuklaata
Vuoden takaisten vappuherkkujen ylijäämistöistä reilu desi kookoshiutaleita (saa laittaa tuoreempiakin, jos on)

Sulata suklaa mieleiselläsi tavalla, minä käytin mikroa. Sekoita joukkoon kookoshiutaleet. Tee massastä lusikan kanssa klönttejä sopivalle alustalle, minä käytin tarjotinta, jonka päälle laitoin leivinpaperia. Jos omistaa sellaisia pikkuruisen muffinsivuoan näköisiä karkkivuokia, voinee käyttää niitä. Tuosta määrästä massaa minä sain aikaiseksi kahdeksan eri kokoista klusteria. Ja sitten vain jääkaappiin tai muuhun viileään paikkaan jähmettymään. Valmiita ne ovat sitten, kun ne ovat sopivasti kovettuneita, olettaisin ainakin.

Miltäkö ne maistuvat? En minä tiedä, tein ensimmäisen satsini vajaa tunti sitten. Ne ovat vielä jääkaapissa. Katsotaan uskaltaako niitä jo tunnin tai parin päästä syödä. Kerron sitten, millainen lopputuloksesta tuli.

Päivitys:

Bloggerin ihme sekoilujen jälkeen pääsen vihdoin kertomaan, millainen lopputuloksesta tuli. Kolmisen tuntia taisivat klusterit jääkaapissa köllötellä, kunnes ryhdyimme katsomaan illan Papilaani-spektaakkelia. Korjauksena muuten, että katsottavana oli neljännen, ei kolmannen, levyn viimeiset jaksot.

Jääkaappikylmänä suklaa on yleensä kohtuu kovaa, kuten oli tässäkin tapauksessa. Eli puruvoimaa tarvittiin hitusen normaalia enemmän. Makuun en viitsi itse flunssaisena hirveästi kommentoida, ei ole siis makuaistini parhaimmillaan. Puuhanalle sen sijaan väitti klustereita kaupan tuotteita paremmiksi. Yksinkertainen resepti, joka onnistui siis.

Tuohon kovuuteen voi tietenkin vaikuttaa esim. ottamalla karkit ajoissa huoneenlämpöön. Veikkaan myös, että tilkkanen kermaa taikinassa voi tehdä yleisesti ottaen klustereista hieman pehmeämpiä. Mitään varmaa en mene tuosta sanomaan.