Osuva päätös tyttöjenillalle

Eilen illalla saimme vihdoin järkättyä tyttökavereiden kanssa pitkään suunnitellut pyjamabileet. Siltä reissulta juuri kotiuduin. Iltaanhan luonnollisesti kuului saunomista, (yllättävällä) kohtuudella tyttödrinksuja, kauneudenhoitoa, Pikkulakun ihanan söpöt vaaleanpunaiset korkkarit, suklaadippiä hedelmille ja Sinkkuelämää-leffa. Kovasti tyttömäinen ilta oli siis kyseessä. Kiitos tytsyille mainiosta seurasta ja erityiskiitos emännyydellemme herkuista ja hulppeasta lokaatiosta.

Minulle kai jäi tämä tyttömäisyys kovasti päälle, koska tänään kotimatkalla pistäydyin hetken mielijohteesta vaatekauppaan. Sinällään tämä oli virheellinen ratkaisu, koska kaupassa oli tukahduttavan kuuma. Ilmeisesti suomalaisissa kaupoissa ei vieläkään luoteta ilmastoinnin ihanuuteen. Nimimerkillä 5th Avenuen kaupat ovat elokuun helteessä ihania viilennyspaikkoja.

But I digress. Pakko se oli sitten kaupasta ostaa housut ja rintsikat, kun kerran halvalla sai. Ihanaa, kun joskus alennetuista hinnoista saa lisää alennuksia. Sinällään törmäsin tällä ostosreissulla vaihteeksi myös eri merkkien vaatekokojen hämmentäviin eroihin. Yleisesti olen kokoa 36, toisinaan myös 34 menee. Nyt sitten löysin sieltä alerekistä ihan kivan näköiset farkut kokoa 36 ja kangashousut kokoa 34. Kolmenelonen tuntuu yleensä housuissa vähän toiveajattelulta, mutta muutakaan kokoa ei ollut, joten saahan sitä yrittää. Suunta sovituskoppiin siis.

Kopissa sain sitten huomata, että en saanut näitä numeron mukaan isompia farkkuja vedettyä edes jalkaan, kun taas pienemmät housut sopivat kuin valettu. Ei siinä voinut kuin ihmetellä, että millaisten mini-ihmisten mukaan kyseisen merkin farkut tehdään. On melkein käsittämätöntä, että minun kaltaiseni ruipelo ei mahdu kolmekutosen farkkuihin. Ja niin, kysehän ei nyt ollut siitä, että housut olisivat olleet hiukan tiukat tai en olisi esim. saanut nappia kiinni, vaan minä en yksinkertaisesti saanut vedettyä niitä jalkaani. Stoppi ei edes tullut takapuolen kohdalla, vaan en saanut housuja puolta reittä ylemmäs.

Veikkaan, että Pikkulakulta löytyy tähänkin asiaan jonkinlainen selitys, mutta kovasti hämmentävät noin suuret kokoerot.

Ja niin, onko kenelläkään ideoita, mihin niitä rintsikoiden toppauslappuja voisi käyttää? Pitää ehkä keksiä jokin hieno toppauksista tehty antitoppaustaideteos tai jotain.

On rankkaa olla nainen

Lupasin kertoa lisää viime viikonlopun erinäisistä edesottamuksista. Eräs näistä oli suuri sukkahousu-kenkä -dilemma.

Meillä oli siis lauantaina häät tiedossa, kun eräs ystäväni otti ja meni naimisiin. Olin varautunut ostamalla kauniin punavalkoisen puvun, jonka kanssa päätin käyttää mustia samettipintaisia avokkaitani. Tietenkin kevään kylmyydessä jalkaan piti saada sukkahousut "lämmittämään". Sukkahousuvalinta oli tietenkin tarkka, toisin sanoen eivät saaneet olla paksut mattapintaiset mummosukkikset. Valinta siis osui ohuisiin, kiiltäviin ja ihonvärisiin, ja tämän malliset sukkahousut tuppaavat olemaan liukkaita.

Tiesin siis jo valmiiksi, että kengät eivät välttämättä pysy hyvin jalassa näissä sukkahousuissa. Tarkoitukseni olikin perjantaina kotopuolessa käydessämme etsiä ongelmaan ratkaisua, kuten vaikkapa vähemmän liukkaita, mutta huomaamattomia nilkkasukkia. Tietenkin lauantaina ollessamme jo matkalla kohti Vantaata tajusin unohtaneeni koko asian. Kääk! Miten minä nyt saan kengät pysymään nätisti jaloissa?

Vieressäni pelkääjänpaikalla matkannut Puuhanalle sitten mainitsi, että eikös mallitkin liimaa vaatteita päälleen teipillä ja hiuslakalla. Tuossahan oli suorastaan ideaa. Hiuslakkaa ei tosin ollut saatavilla, kun en moista ainetta käytä (olen todella huono laittamaan hiuksia). Arvelin kuitenkin, että majapaikastamme saattaisi löytyä teippiä, vanhan kunnon jesarin ainakin tiesin kuuluvan paikan varastoihin.

Perille majapaikkaamme päästyämme aloin siis kaivella kaappeja ja löysin kuin löysinkin sekä rullan maalarinteippiä ja rullan ilmastointiteippiä. Koska jesari vaikutti lähes huvittavan järeältä tavaralta tarkoitukseen, aloin räpeltää maalarinteipin kanssa. Muutaman minuutin kuluttua kuitenkin sain havaita, että maalarinteippi oli auttamatta liian vanhaa ollakseen käytettävää. En saanut koko rullasta irti kuin pieniä suikaleita. Oli siis käännyttävä vanhan ja luotettavan ystävämme jesarin puoleen, sillä ongelma ratkeaisi varmasti.

Myöhemmin juhlapaikalla vaihdoin sitten jalkaani nämä hienosti tuunatun juhlakorkkarini. Ja sain havaita, että tuunaus toimi. Melkein. Teippi kyllä liimaantui jesarimaiseen tapaan sekä kenkään että sukkahousuun, en vain tullut ottaneeksi huomioon, että sukkahousu venyy. Kengät siis edelleen lonksuivat jalassani hassusti. Asiaan saattoi toki vaikuttaa teippauksen sijainti, mutta siitä ei ole tässä vaiheessa varmuutta. Tiedän vain, että sukkikseni pysyivät kengässä kiinni, mutta se ei auttanut pitämään kenkiä jaloissani. Jos siis kävelin sinä iltana hassusti, se johtui toimimattomasta viritelmästäni.

Joku nyt tietenkin miettii, että minkä takia minä sitten pidän liian isoja kenkiä jalassani. Myönnettäköön, normaalisti juhlakengissä käytän kokoa 37, kun nuo kyseiset kengät ovat kokoa 38. Tähän pitää kuitenkin huomauttaa, että paljaassa jalassa nuo kengät pysyvät jalassa ongelmitta, ne ovat juuri sopivat. Tällaisia pukeutumisongelmia nyt vain tulee, kun on syntynyt naiseksi. Onhan myös huomionarvoista, että tuosta kolmen juhlan viikonlopusta Puuhanalle selvisi kahdella vaatekerralla: arkivaatteet ja juhlavaatteet, kenkiä 1 pari. Minulla taas oli arkivaatteiden lisäksi kahdet juhlavaatteet ja kolmet kengät, sekä tietenkin meikit ja käsilaukut ja korut ja... Kirottua on naisen elämä.