Matkakuumetta ja lukemistoa

Kolme päivää enää. Sitten olisi suuntana Italia. Tätä on jo odotettukin.

Matkasuunnitelmamme siis on seuraava: Tiistaina suuntaamme Helsinkiin, missä vietämme yön, koska lentomme lähtee keskiviikkoaamuna. Keskiviikkona istahdamme lentokoneeseen, missä meikäläinen saa kärsiä kolme tuntia lievästä lentopelostaan, ja suuntaamme kohti Milanoa. Siellä varmaankin vain vaeltelemme sen päivän ja pällistelemme paikkoja. Asmudamuksella kai oli joku kaveri Milanossa, joten häntä ehkä näemme siellä. Seuraavana aamuna aikaisin hyppäämme ilmeisesti hitaaseen ja halpaan junaan ja suuntaamme Firenzeen. Siellä taas Jarsella on joku kaveri, jota ehkä näemme, Asmudamus haluaa käydä Uffizissa ja paikallista piffiä pitäisi kuulemma maistella. Muuten sitten varmaan taas vaeltelemme ja pällistelemme. Firenzessä muuten yövymme hostelliksi muutetussa luostarissa. How cool is that?

Pari yötä olemme Firenzessä ja sitten hyppäämme taas junaan, päättämättä on vielä käytämmekö kallista ja nopeaa vai halpaa ja hidasta, ja menemme Napoliin. Napoli on minulle henkilökohtaisesti se mielenkiintoisin kohde ja kai se jonkinmoinen pääkohde on, koska olemme siellä kolme yötä. Siellä pitää ainakin syödä pitsaa. Kaupungissa on tietysti kolme linnaa, joista ainakin kahdessa Puuhanalle haluaisi käydä, lähellä olisi Pompeiji ja Vesuvius, jotka olisi hauska nähdä. Tai no Vesuviusta on kai vaikea olla näkemättä, mutta siis... Viimeisenä päivänä sitten lähdemme Roomaan, missä ehkä ehdimme ehkä tehdä jotain, vietämme siellä puolikkaan yön ja sitten pitäisikin lähteä kotiin. Paluumatkalla joudun kärvistelemään koneissa neljä tuntia, koska emme pääse suoraan Helsinkiin, vaan pitää koukata Tukholman kautta.

Kovasti on matkakuume nousussa, pian pääsee matkaan. Matkan aikana tuskin tulee blogipäivityksiä, mutta ehkäpä sen jälkeen kirjoitan jonkinmoista raporttia.

Sitten kerron tuosta lukemistosta. Sain nimittäin tossa pari päivää sitten luettua Joe Abercrombien First Law -sarjan toisenkin osan Before They Are Hanged. Mainiota luettavaa edelleen. Joitakin asioita olisin itse ehkä yrittänyt tehdä toisin, esimerkiksi erään hahmon henkinen kasvu on mielestäni turhankin nopeaa ja sanoisinko eksplisiittistä. Abercrombie onnistui myöskin tuhlaamaan mainion cliffhangerin paikan. Eräs luku nimittäin loppui jännittävästi ja tässä olisi ollut mainio tilaisuus laittaa pari seuraavaa lukua tapahtumaan muissa paikoissa, jolloin lukija olisi saanut jännittää parin luvun ajan. Sen sijaan seuraava luku vain jatkoi suoraan noiden jännittävien tapahtumien jälkeen. Jonkinmoinen pettymys kävi mielessäni siinä vaiheessa. Sarjan hahmot ovat nimittäin mitä mainioimpia, ja kirjan viimeisen sivun jälkeen tuli sellainen fiilis, että näitä kavereita tulee ikävä. Viimeistä osaa en kuitenkaan vielä pääse lukemaan. Hahmot ovat persoonallisia ja ne tuntuvat eläviltä. Erityisesti Pohjoisen miehistä ja inkvisiittori Gloktasta on hauska lukea. Myös kaikkea vihaavalla Ferrolla on omat hetkensä.