Tämä päivä on mennyt kivasti siivouksen ja radion John Lennon muisteloiden parissa, sekä Neil Gaimanin ja Fabulous Lorrainen blogien ja Simon & Garfunkelin parissa. Lupasin tehdä tänään pullaa, joten sen projektin kimppuun pitää käydä piakkoin. Ensin kuitenkin piti käydä kaupassa ostamassa maitoa ja kardemummaa. Puin päälleni farkut ja kolme kerrosta mustaa (t-paita, pitkähihainen ja villatakki), plus tietysti kengät ja sormikkaat, ja lähdin käppäilemään kauppaan. Olin samalla ahkera ja vein roskat, joku oli heittänyt roskiin golfpallon. Matkalla jouduin keltaisten koivunlehtien sateeseen, aivan mahtavaa. Syksy kieltämättä osaa olla nautinnollista aikaa. Eilen kävelylläkin oli ihan pakko käydä kävelemässä paksun vaahteranlehtikerroksen seassa.
Hieman erilainen tunnelma kuin viime viikolla ja alkuviikosta, kun oli leppeää kulkea t-paidassa ja hameessa. Lupasin tietenkin raportoida matkastamme yksityiskohtaisemmin. Viime päivinä olen kirjoitellut varsin yksityiskohtaista raporttia hienoon uuteen Meduusan pää -muistivihkooni ja nyt ei tietenkään enää huvita tarinoida asiasta. Ja moni on tietenkin ehtinyt jo nähdä reissukuvia erinäisissä yhteyksissä. No, joka tapauksessa, kai minä jotain voin kertoa:
Ensimmäinen määrämpäämme Milano ei ollut aivan sitä, mitä Italialta odotin. Sen myötä ensimmäinen vaikutelmani Italiasta oli suoranainen pettymys, vaikka meillä olikin Milanossa aika mukavaa. Tärkeimmät nähtävyydet näimme ja istuimme pitkää puistossa katsomassa lenkkeilijöitä. Hauskoin kokemus oli, kun Asmudamuksen paikallinen kaveri vei meidät syömään, ensin aperitivolle ja sitten pizzalle. Pizza oli ihan kelvollista, mutta emmehän me enää jaksaneet syödä, kun olimme jo ahtaneet itsemme täyteen "ilmaista" pikkunaposteltavaa. Sen siitä saa, kun suomalainen päätyy paikkaan, jossa drinkin hinnalla saa syödä melkeinpä niin paljon kuin haluaa.
Matkalla Firenzeen aloimme jo nähdä sitä mielikuvien Italiaa, ja Firenze itsessään kapeine kujineen oli jo kiinnostavampi kokemus. Kivoja piazzoja, vanhoja taloja, Uffizi ja ISO pihvi. Sitä oli Firenze. Kävimme myös vierailulla Serkon entisen työkaverin luona, missä oli oikein hauskaa. Ja hostellilla tapasimme amerikkalaisnaisen, josta teimme hänen pyynnöstään kunniasuomalaisen. Vielä en ole pyytänyt häntä naamakirjakaverikseni, vaikka hän meiltä moista vaati.
Napoli oli todellinen kulttuurisokki. Siellä kapeat kujat eivät olleet niinkään viehättäviä vaan ahdistavia, koska siellä ei ollut mitään rotia. Joka suunnasta tuntui olevan tulossa koko ajan pikkuautoja tai skoottereita, joita piti väistellä. Kadun ylitys oli yhtä helvettiä ja monella nurkalla vastassa oli iso jäteröykkiö. Sitten Napolissa oli kuitenkin meri, hienoja linnoja ja aivan mahtavia näkymiä. Sekä tietenkin ehkä elämäni paras pizza, eikä se edes ollut siitä Suuresta Ja Kuuluisasta Pizzeriasta, vaan aivan sen läheisyydestä.
Napolista teimme päivämatkat Caprille ja Pompeijiin. Capri oli kaunis, ja todella rauhallinen Napoliin verrattuna. Siellä myös osuimme pieneen viehättävään ravintolaan, missä saimme aivan loistavaa ruokaa. Pompeiji oli pompeiji, ihan hauska paikka, mutta sen kokemuksen minulta pilasi rikkinäiset jalat. Ihan hyvin kuitenkin, että jalat menivät rikki vasta kuudentena päivänä.
Viimeisenä päivänä suuntasimme Roomaan, ja se kaupunki oli minulle positiivinen yllätys. Rooma oli omassa mahtavuudessaan kokenut minun mielessäni melkoisen inflaation, mutta kun sinne pääsin, tykästyin. Valitettavasti käynti jäi vain muutaman tunnin mittaiseksi.
Paluumatka kulki Tukholman kautta, ja ensimmäisen lennon kuljimme Ethiopian Airlinesilla. Matkalla Savonlinnaan taas jutustelimme pitkästi erään vanhemman herrasmiehen kanssa.
Onnistunut reissu. Toki pieniä ristiriitojakin välillä ilmeni, mutta se nyt oli odotettavissa viiden hengen porukassa. Mutta kyllä minä noiden tyyppien kanssa uudestaankin reissuun lähtisin.
Kylläpäs aika taas vierähti, pitää mennä väsäämään sitä pullataikinaa ja ehkä vähän ruokaakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti