Aioin lavastaa tähän hienon kuvan tämän illan naatiskeluista. Kynttilä, kasa kirjoja, joku levy ja lasiin pieni tujaus akvaviittiä. Raivasin jopa olkkarin pöydän sitä varten. Sitten tajusin, että Puuhanalle on ottanut molemmat kamerat mukaan illan valokuvauskurssilleen. Eipähän pöytä ainakaan syty niin helposti palamaan, koska tuon kynttilän nyt kuitenkin sytytin. Ilman kuvaa saatte kuitenkin pärjätä.

Tänään siis on pitkästä aikaa vapaailta, jota vietän ihan itsekseni jonnekin yhdeksään asti. Vallan mukavaa. Voi tunnelmoida kynttilänvalossa, lukea kirjaa ja kuunnella jotain hyvää musiikkia. Tosin ensin piti tiskata. Ja nyt hoitaa tämä eilinen bloggaaminen pois alta. (Oikeesti tämä on ihan kivaa, varsinkin kun tänään ei tarvinnut ihan koko päivää tuijottaa näyttöä.)

Pöydällä juuri lainatut kirjat yrittää viedä huomiota. Ne yrittävät houkutella lukemaan. Häviävät raukat taistelun, koska enemmän näpeissä polttaa kesken oleva The Illearth War. Siinä on sellaiset 70 sivua jäljellä, minun maaninen lukuvaiheeni on siis alkamassa. Yleensä, kun kirjassa on enää sata sivua jäljellä, tai viimeistään viimeisen 50 sivun kohdalla, minuun iskee mania. Pakko saada luettua. Näin vähän enää jäljellä. Nyt on luettava. Se loppuu kohta. Ihanaa, tulee taas yksi tarina omaksutuksi. Kohta saa aloittaa uuden kirjan. Pakko lukea. Pakko lukea.

Nyt on mentävä toteuttamaan sitä impulssia.