Teehetki

Kukaan ei enää käytä kahvikuppeja.

Kahviastiastot on niin vanhanaikaisia.

Eihän kahvikuppiin edes mahdu mitään.

Nuo lienevät aika yleisiä ajatuksia. Minä ainakin olen ajatellut  noin. Kahviastiasto on ollut asia, jota on pitänyt tarpeettomana ja sen voi hankkia kaappiin sitten jos on tulossa jotain kotona kestittäviä perhejuhlia (lue: jos tulee lapsia ja pitää järjestää ristiäisiä, synttäreitä ja rippijuhlia). Muuten kahvi ja tee nautitaan mukista.

Sain aikanaan ala-asteenopettajaltani lakkiaislahjaksi koristeellisen astiaston siemenen. Mukana tuli ruokalautanen, keittolautanen, leipälautanen, asetti ja kahvikuppi. Ajatuksena oli, että voin sitten hankkia itse astiastoon täydennystä niin paljon kuin haluan. Ajatus oli kaunis, mutta eihän sellainen romanttinen astiasto vedonnut yhtään sellaiseen 18-kesäiseen Kirsikkaan. Siemen jäi pölyttymään äidin astiakaapin perukoille, mistä äiti oli sen nyt joulun alla kaivanut esille ja vihjasi, että voisin ehkä viedä sen pois.

Yhtäkkiä ajatus herrasastiastosta alkoi viehättää. Sellainenhan olisi hauska. Harvinaisille illallisvieraille voisi tarjota ruoan hienoilta lautasilta, ja mummokin saisi käydessään kahvin oikeasta kupista. Mutta eihän sellainen olisi arkikäytössä mitenkään käytännöllinen. Varsinkaan ne kahvikupit. Kauheasti vielä tulisi ylimääräistä tiskiä niistä aseteista.

Eilen illalla sain ajatuksen. Minäpä keitän teetä oikein pitkän kaavan kautta ja juon siitä kahvikupista, jonka kotoa toin. Ehkä voisin jopa käyttää sitä maailman epäkäytännöllisintä, mutta herttaista pientä Arabian teepannua, jonka joskus kotoa jauhotallista ryöväsin. Yleensä pannu on vain koristeena, koska siihen mahtuu teetä vain mukillinen.

Keitin veden ja laitoin teen hautumaan. Vein pannun olohuoneeseen sohvapöydälle ja asettelin kupin asetteineen valmiiksi. Tädiltä saatu sokerikko olikin jo valmiina. Hihittelin mielessäni, että onpas hassua tällä tavalla huseerata jonkun teekupillisen takia. Kaadoin teen, sekoittelin sokerin, asettauduin mukavasti sohvannurkkaan ja palaset loksahtivat kohdalleen.

Näpit eivät pala, jos juoma on vielä niin kuumaa, kun kuppia kannattelee asetin kanssa. Lusikka ei töki naamaa, kun sen voi asetella lautaselle. Mukillisen vetävästä pannusta saa melkein kolme kupillista teetä, joten nyt siinäkin on järkeä. Minusta tuli ihan kahvi- tai teekuppien ystävä. Sitä paitsi tuntuuhan se paitsi hauskalta myös ylimääräiseltä hemmottelulta, kun vaivautuu oikein kattamaan itselleen kupin pöytään.

Pitäisiköhän oikein hankkia se astiasto? Vaan tuskinpa niitä ylppärilahja-astioita enää mistään saa.