16.10.2011

Kuulumisia

Ajattelin näin pitkästä aikaa kaikenmoisten puuhastelutekstien sijaan ihan vain kertoa kuulumisia. Ei sillä, että mitään hirvittävän mullistavaa olisi tapahtunut. Lahdessa edelleen oleskellaan ja töitä tehdään. Niitä, siis töitä onkin ollut viime kuukausina ihan mukavasti. Jos en ole sitä aiemmin maininnut, sain keväällä uuden asiakkaankin eli teen nykyään töitä parille käännöstoimistolle. Välillä tuntuu, että olisi sen yhdenkin asiakkaan kanssa ollut tarpeeksi tekemistä, mutta jotenkin pari taas tuo enemmän turvallisuuden tuntua. Jos toisella ei ole antaa töitä, toisella saattaa ollakin.

Ei nyt sen enempää töistä, niistä kun olen yrittänyt nyt pari päivää pysyä erossa. Sen siitä saa, kun tekee 11 päivää putkeen töitä. Iskee pieni kyllästyminen.

Miten sitten on elämä Lahti Cityssä sujunut? Ihan jees. Kaupunki on edelleen näyttänyt lähinnä hyviä puoliaan, ja täältä tuntuu löytyvän aina vain uusia kivoja juttuja. Saa nähdä, kuinka pitkäksi aikaa ne riittävät. Sosiaalisella puolella on edelleen melko hiljaista, vaikka jonkin verran on ollut kehitystä positiivisempaan suuntaan. Kesällä meillä oli pari kuukautta seurana eräs Savonlinnan aikainen kaverimme, joka tuli Lahteen työharjoitteluun. Hänen kanssaan tuli vietettyä monta rattoisaa kesäiltaa. Nyt syksyllä tänne sitten tuli toinen Savonlinnan kaveri kouluun, mutta häntä ei olla hirveästi nähty. (Ei olla kehattu häiriköidä, kun toisella kuitenkin on hirveästi koulukiireitä. ;P) Mutta ainakin on tiedossa tarvittaessa halpoja kyytejä Saviksen suuntaan. Jonkin verran on myös tullut liikuskeltua suuntaa jos toiseenkin ja vieraitakin on päässyt välillä kestitsemään.

Nyt syksyllä piti myös lähteä aktiivisesti sosialisoitumaan jonkinasteisten harrastusten myötä. Tässä on tullut harkittua kaikennäköisiä erilaisia harrastusvaihtoehtoja. Kesällä esimerkiksi harkitsin melko vakavasti, että aloittaisin jousiammunnan, mutta se nyt toistaiseksi jäi vielä mahdollisuuksien varastoon. Samaten tässä pari päivää sitten mietin, että roller derby voisi olla hauskaa, sellainenkin seura kun tästä kaupungista löytyy. Sen kuitenkin laskeskelin toistaiseksi käyvän vähän kukkaron päälle. (Molempiin näihin  vaihtoehtoihin muuten sain innoituksen töistä. Outoa.)  Lähdin kuitenkin kansalaisopistolinjalle ja valitsin taijin ja italian kurssit. Nykyään siis tiistai-illat menevät "kiinalaisen aamujumpan" parissa ja torstai-illat yritän lörpötellä italiaa. Taijissa osaan jo seisoa, kävellä, jakaa villihevosen harjaa ja levittää valkoisen kurjen siipiä. Italiaksi osaan esitellä itseni, esitellä jonkun muun, kertoa, mistä olen kotoisin ja missä asun, kertoa, mitä teen työkseni ja laskea kahteenkymmeneen. Kuulumisiakin osaan kysellä: Come stai? Vastaukseksi: Bene, grazie. Tai: Non c'è male.

Molemmilla kursseilla on ollut ihan hauskaa, ja väki siellä on ihan mukavaa. Italian kurssilta olen ehkä saanut kaverin, jei. Kurssikaverin ainakin.

Puuhanalle on edelleen vaan tyytynyt nyhjäämään kotona.

Onhan tässä myös ollut kaikennäköisiä käsityöprojekteja, lukuelämyksiä ja semmoisia, mutta niistä ehkä joku toinen kerta.

Näiden lyhyiden kuulumisten jälkeen, Lahti kuittaa.

7.10.2011

Syksy tuli ja sato korjattiin

Ulkona pöhisee syysmyrsky ja Puuhanalle tekee töitä, joten ajattelin vaihteeksi tulla tänne blogin pariin. Aluksi tarkoitukseni oli rustailla kaiken maailman hifistelyistä, mutta muistin luvanneeni Pikkulakulle sadonkorjuupäivityksiä. Lupauksethan pitää luonnollisesti pitää. Koska tätä kasvimaaprojektia on tähänkin mennessä kerrottu kuvin, sama linja saa jatkua. Aloitetaan taas vähän vanhemmista kuvista.



Ensimmäiset kesäkurpitsat alkoivat valmistua. Hiukan olen pettynyt kesäkurpitsasatoon, koska kovin montaa niitä emme saaneet. Ensi kesänä pitänee harrastaa esikasvatusta ja vihreitä kurmitsoita olisi kiva saada myös.



Ensimmäinen talvikurpitsa siellä köllöttelee. Sitä odottelin minä ainakin innolla.



Lopulta en enää malttanut odottaa, vaan kävin hakemassa sen kotiin.



Kun talvikurpitsa oli saatu kotiin, siitä piti tietenkin tehdä telkkarista tuttua kurpitsapiirakkaa. Jännä kokeilu oli se. Hyvää se oli jouluisine makuineen, mutta olisi mielestäni kaivannut täyteläisyyttä. Liekkö vika tekijässä, kurpitsassa vai ohjeessa...



Puuhanalle halusi kokeilla myös täytettyjä kurpitsankukkia. Nam.



Ensimmäisiä täysikasvuisia porkkanoita, punajuuria ja valkosipuleita.



Tässä onkin sitten viimeisen kasvimaareissun tulos loppuja kurpitsankukkia ja valkosipuleita lukuunottamatta. Sanoisin, että porkkana- ja punajuurisato ainakin onnistui loistavasti.

Mitä tästä kesästä sitten opimme? Jaahas, ihan mukavaahan meillä oli, mutta hirvittävän usein emme ehtineen kasvimaallamme käydä. Keväällä, kun menimme palstaa valtaamaan, naapuripalstojen mummot varoittelivat suuresta rikkaruohomäärästä. Voin sanoa, että mummot eivät liioitelleet. Penkit saattoi kitkeä puhtaaksi, ja parin viikon päästä kasvimaa oli jo tasaista vihreää mattoa. Tähän asiaan pitänee puuttua ensi vuonna heti alkuunsa.

Porkkanat, punajuuret, salaatit ja sokeriherneet onnistuivat vallan mainiosti, muilta osilta minä ainakin olin hieman pettynyt. Toki oli hauskaa, että saimme edes muutaman kurpitsan ja että sipuleista edes valkosipulit lähtivät kasvamaan (ovat muuten aika tujua tavaraa). Ehkä eniten minua harmitti silpoydinherne, joka on suurin herkkuni kasvimaalla. Herneitä ei tullut paljoa ja niistäkin suurin osa oli matoisia. Onneksi kotona hernesato oli paras vuosiin, joten sieltä saimme mekin pakastimen, ja mahat, täyteen herneitä.

Mitä teemme ensi vuonna toisin? Penkeistä teemme erilaisia, ja maa pitänee muutenkin muokata eri tavalla, jos siinä vaikka saisi samalla niitä rikkaruohoja vähenemään. Kurpitsat kannattaa esikasvattaa, sipulit tehdä kunnolla, että ne lähtevät kasvamaan, salaatit kannattaa kasvattaa kotona. Herneisiin on onneksi nyt kepit valmiina, joten ne voi kepittää ajoissa. Papuja voisi kokeilla.

Siinähän sitä oli meidän ensimmäisestä palstakokeilustamme. Ei se huono kokeilu ollut, mutta ensi vuonna vielä paremmin.

31.7.2011

Lisää viljelyskuvia

Lupailin niitä tuoreempia viljelyskuvia, ja tässä niitä saatte.

Talvikurpitsat ovat viimeisen parin viikon aikana lähteneet rönsyilemään:



Tänään muuten löysin ensimmäisen talvikurpitsan hedelmän. Valitettavasti siitä ei tullut kuvaa, kun kamera oli kotona.

Kesäkurpitsoillekin on kertynyt kokoa:



Tosin varsinaiset hedelmät ovat vielä pikkuruisia:



Kurpitsankukat ovat hienoja myös. Herkkuja emme ole niistä vielä laittaneet.



Sokeriherneet eivät näytä enää kovin hehkeiltä, lienevätkö kärsineet vedenpuutteesta. Onneksi siitä on jo ensimmäinen sato kerätty pakkaseen. Tänään tosin näkyi jo uusia kukkasia.



Silpoydinherneet eivät menestyneet yhtä hyvin kuin sokeriherneet, mutta niistäkin saatiin tänään satoa korjattua. Valitettavasti vain isossa osassa paloista oli matonen herkuttelemassa.



Punajuuretkin ovat kasvaneet hurjasti:



Ja lehtisalaatti on aivan valtavaa:



Rucola taas ylikasvoi nopeasti, joten siitä emme hirveästi päässeet nauttimaan. Tänään Puuhanalle tosin otti ensi vuodeksi siemeniä talteen.



Rucolan vieressä muuten näkyy hitusen lollo rossoa, joka ei jostain syystä ollut niin innokas kasvamaan.

Sipulit tosiaan eivät lähteneet kasvamaan. Pitänee seuraavalla kerralla kokeilla oikeilla menetelmillä.



Tänään saimme myös maistella harvennusporkkanaa:

29.7.2011

Viljelykuvia

Taas on lahjakkaasti jäänyt päivittely. Siksipä laitan tässä muutaman viljelyskuvan, jotka ovat peräisin jo kesäkuun alkupuolelta.

Ensimmäinen kitkeminen saatiin suorittaa aika pian kylvöstä. Hyvin siellä ainakin rikkaruohot kasvavat:



Vielä kovin pieni punajuuri:



Salaattipenkki:



Joku oli käynyt rouskuttamassa herneiden lehtiä:



Koska Puuhanalle ei halunnut tänä vuonna kylvää sipuleita oikealla tavalla, vain valkosipulit lähtivät kasvamaan:



Kurpitsaa kylvimme niin kesä- kuin talvilajia. Tämä taitaa olla talvikurpitsaa, vähän vaikea sanoa tästä kulmasta ja kun se on vielä niin pikkuinen:



Näin Olavinpäivänä kasvit ovat jo pikkuisen kookkaampia ja satoakin olemme jo saaneet. Salaattia on valtavasti ja sokeriherneitä on kertaalleen jo pakastettu. Seuraavaan päivitykseen, jonka toivottavasti saan aikaiseksi vaikkapa huomenna, laitankin hieman tuoreempia kuvia.

17.5.2011

Pienviljelyä ja Puuhanallen puuhapipo

Tässä se on, meidän aarimme viljelymaata:



Ja Puuhanallen tekemä hieno merkkikeppi:



Viime sunnuntain vietimme möyrimällä palstallamme. Kylvimme salaattia, hernettä, yrttejä, porkkanaa, retiisiä, pinaattia, sipuleita, punajuurta, kurpistoita... Olikohan siinä kaikki? Vielä jäi vähän ylimääräistäkin alaa, katsotaan keksimmekö sinne vielä jotain täytettä. Tältä se sitten kaiken möyrimisen jälleen näytti:



Vielä tietysti kastelimme penkit märiksi ja laitoimme harsoa päälle, mutta siitä ei tullut otettua kuvaa. Kesän mittaan sitten saattaa tulla päivityksiä, miten kasvimaamme kasvaa.

Tein myöskin Puuhanallelle pipon:






Malli on hyvin yksinkertainen, sileää neuletta niin pitkään kuin hyvältä tuntuu ja kavennuksena on perinteinen sädekavennus. Käyttäjälle pipo on hyvin monipuolinen, sitä voi rullailla eri pituuksiin ja muutenkin sillä on helppo muokata. Siksipä se onkin Puuhanallen puuhapipo. ;D

15.5.2011

Ei menny niinku Strömsössä

Jatketaan nyt heti perään toisella ruoka-aiheisella blogilla. Aina eivät minun ruokakokeiluni mene niinkuin Strömsössä, tai tuurini ei aina ole niin hyvä kuin kookosklustereiden kanssa. Vappuvieraat muistavat varmaan kakuttomaksi suklaakakuksi ristityn suklaapateeni, joka pehmeni eikä irronnut vuoasta. Hyvää se oli silti.

Eilisiä Euroviisuja huomattavasti suurempi pettymys minulle oli banaanijäätelöni epäonnistuminen.

Joskus vuosi pari sitten törmäsin netissä erääseen banaanijäätelöreseptiin, jota olen halunnut kokeilla, valitettavasti vain meillä ei ole ollut tarvittavia välineitä. Muutama viikko sitten Puuhanalle osti meille sauvasekoittimen, kun halusi kokeilla saippuan tekoa. Saippuan teko jäi toistaiseksi, kun lipeää ei löytynyt helposti halvalla, mutta sauvasekoitin nyt sitten on. Tulipa sitten mieleen, että ehkä sillä voisin kokeilla tätä upeaa banaanijäätelöreseptiä. Jäätelön kun piti olla maailman helpoin tehdä ja siitä piti tulla ihanan samettisen pehmeää.

Noh, toisin kuitenkin kävi.

Banaanijäätelö

Banaaneja

Kuori haluamasi määrä banaaneja, pilko ne sopiviksi kimpaleiksi ja laita ne pakastimeen. Ota kimpaleet pakastimesta, kun ne ovat jäätyneet, ja surrauta tehosekoittimessa. Voilá, valmista ja herkullista banaanijäätelöä.

Arvaatte varmaan jo tässä vaiheessa, missä meni pieleen. Todellakin, tämä maailman helpoin banaanijäätelöresepti osoittautui välineurheiluksi. Ja minulla oli väärät välineet.

Myönnettäköön, minulla ei ole kovinkaan paljoa kokemusta sauvasekoittimesta, joten en tunne niiden rajoituksia kovin hyvin. Sain siis eilen todeta, että sauvasekoitin ei todellakaan sovellu jäisten banaaninkimpaleiden muhjuamiseen. Tuloksena oli siis vähän limaista ja kylmää banaanimuhjua, jäisiä banaanikimpaleita, rumaa mekkalaa ja kuumana käyvä sauvasekoitin.

Tähän vastoinkäymiseen en kuitenkaan aio luovuttaa. Kokeilen sitten uudestaan, jos joskus saamme aikaiseksi hankkia talouteen tehosekoittimen.

Tässä vielä se alkuperäinen resepti:
http://www.thekitchn.com/thekitchn/stay-cool/how-to-make-creamy-ice-cream-with-just-one-ingredient-093414

12.5.2011

Kooookosnötter

Hellurei taas pitkästä aikaa.

Puuhanalle on meidän taloudessa se, joka on harrastanut Mämminkatkuisissa jaarituksissaan vähän ruokabloggailuakin. Siitä huolimatta aion minäkin laittaa lusikkani vaihteeksi siihen soppaan, nimittäin aion kertoa juuri tekemästäni täysin improvisoidusta kookosklusterikokeilusta.

Irtokarkkihyllyillä norkoilevat saattavat tietää kookosklusterit, nämä valkosuklaasta ja kookoshiutaleista koostuvat herkkuklöntit. Ja tokihan niitä on ainakin myös jogurtti- ja maitosuklaapohjaisia, valkosuklaaversiot vain ovat parhaita.

Tämän idean takana oli Bruce Boxleitner. Nörteimmät lukijat ehkä tunnistavat kenestä on kyse, muut saavat tietää kohta. Mehän olemme Puuhanallen kanssa käyneet kohtalaiseen tahtiin Lahden pääkirjaston mainiota DVD-valikoimaa läpi. Tähän urakkaan on myös kuulunut Babylon 5 -sarjan katsominen. Kolmannessa kaudessa olemme tällä hetkellä menossa, tarkemmin sanottuna tällä hetkellä lainassa on kolmannen kauden kolmas levy, ja siitä on katsomatta kaksi jaksoa. Eittämäti katsomme ne tänään, koska tänään on Bruce Boxleitnerin eli Papilaani viitosen John Sheridanin syntymäpäivä (kiitos IMDB.comille tästä tiedosta). Tuossa sitten pohdiskelin, että pitäisiköhän keksiä jotain erikoisherkkua tämä mahtavan merkkipäivän kunniaksi. (Emmehän me muuten koskaan elokuvia tai sarjoja katsoessamme syö mitään herkkuja.) Sitten se välähti: meillä on kaapissa valkosuklaata ja kookoshiutaleita. Tarviikohan kookosklustereihin muuta?

En tiedä vastausta, mutta ihan uteliaisuuden vuoksi päätin kokeilla mitä siitä tulee. Tässä siis hieno reseptini:

Valkosuklaakookosklusterit

Vappuherkkujen ylijäämistöistä vajaa levy Pandan valkosuklaata
Vuoden takaisten vappuherkkujen ylijäämistöistä reilu desi kookoshiutaleita (saa laittaa tuoreempiakin, jos on)

Sulata suklaa mieleiselläsi tavalla, minä käytin mikroa. Sekoita joukkoon kookoshiutaleet. Tee massastä lusikan kanssa klönttejä sopivalle alustalle, minä käytin tarjotinta, jonka päälle laitoin leivinpaperia. Jos omistaa sellaisia pikkuruisen muffinsivuoan näköisiä karkkivuokia, voinee käyttää niitä. Tuosta määrästä massaa minä sain aikaiseksi kahdeksan eri kokoista klusteria. Ja sitten vain jääkaappiin tai muuhun viileään paikkaan jähmettymään. Valmiita ne ovat sitten, kun ne ovat sopivasti kovettuneita, olettaisin ainakin.

Miltäkö ne maistuvat? En minä tiedä, tein ensimmäisen satsini vajaa tunti sitten. Ne ovat vielä jääkaapissa. Katsotaan uskaltaako niitä jo tunnin tai parin päästä syödä. Kerron sitten, millainen lopputuloksesta tuli.

Päivitys:

Bloggerin ihme sekoilujen jälkeen pääsen vihdoin kertomaan, millainen lopputuloksesta tuli. Kolmisen tuntia taisivat klusterit jääkaapissa köllötellä, kunnes ryhdyimme katsomaan illan Papilaani-spektaakkelia. Korjauksena muuten, että katsottavana oli neljännen, ei kolmannen, levyn viimeiset jaksot.

Jääkaappikylmänä suklaa on yleensä kohtuu kovaa, kuten oli tässäkin tapauksessa. Eli puruvoimaa tarvittiin hitusen normaalia enemmän. Makuun en viitsi itse flunssaisena hirveästi kommentoida, ei ole siis makuaistini parhaimmillaan. Puuhanalle sen sijaan väitti klustereita kaupan tuotteita paremmiksi. Yksinkertainen resepti, joka onnistui siis.

Tuohon kovuuteen voi tietenkin vaikuttaa esim. ottamalla karkit ajoissa huoneenlämpöön. Veikkaan myös, että tilkkanen kermaa taikinassa voi tehdä yleisesti ottaen klustereista hieman pehmeämpiä. Mitään varmaa en mene tuosta sanomaan.