No niin, viikko on kulunut siitä, kun laitoin rintsikkapalautetta. Tällä kertaa taisi tosin se KappAhl säästyä palautteelta, koska en ole saanut aikaiseksi tulostella viestiäni ja pistää sitä poskeen. Sivuhuomiona, mua edelleen vähän ihmetyttää, miten kyseisen puljun sivuilla voi olla usein kysyttyjä kysymyksiä, kun järkevää palautteenantomahdollisuutta ei ole sivuilla annettu. Mutta niin siis, nyt vähän yhteenvetoa reaktioista.
Tähän mennessä olen saanut vastauksen kahdelta ketjulta, H&M:ltä ja Lindexiltä. Rehellisyyden nimissä en odottanut viestiltäni mitään maailmaa mullistavaa vaikutusta, eikä sillä ilmeisesti sellaista ollutkaan. Lindex alkuun pahoitteli sitä, että koen valikoiman epämiellyttäväksi, kun taas H&M vetosi siihen, että topattujen liivien valikoima on kasvanut kysynnän lisääntyessä. Ei liene yllätys, että molemmat viestit lopuksi päätyivät mainostamaan omien liikkeidensä valikoimaa. Lisäksi palaute luvattiin välittää sisäänostoon.
Tästä voi helposti päätellä, että minun palautteeni perusteella asiat tuskin tulevat muuttumaan. Ehkä muidenkin pitäisi laittaa omaa palautettaan. Ja tietysti jättää ne topatut liivit ostamatta.
H&M:n kysyntäperusteluun suhtaudun jokseenkin skeptisesti. Onko kysyntä tosiaan kasvanut? Vai ovatko naiset vain mukisematta ruvenneet ostamaan topattuja liivejä, kun niitä on tullut tarjolle? Varsinkin kun toppaamattomiksi jätetään ne vähän tavallisemman näköiset liivit.
Omalta kohdaltani ainakin voin sanoa, että kiinteillä toppauksilla varustetut liivit jäävät vastedeskin kauppaan. Irtotoppausten kanssa voisi oikeasti ruveta tekemään niin, että jättää ne ostotilanteessa kassalle. Jos raaskisin, ehkä parasta olisi vain ruveta asioimaan oikeissa alusvaateliikkeissä.
Ai niin, ja tulihan sieltä Seppälältäkin sentään kuittaus, että viesti on mennyt perille.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti