Blogin kohtalon pohdintaa ja valokuvausta

Olen alkanut miettiä, että pitäisikö tämä blogi ottaa ja haudata lopullisesti, kun päivityksiä tulee tehtyä harvakseltaan, edellinen päivityskin on jo yli puolen vuoden takaa kesäkuulta. Ongelmahan ei ole siinä, etteikö minulla olisi kirjoitettavaa, tasaisin väliajoin kuitenkin päähäni pälkähtää asia, josta voisin hyvinkin kirjoittaa tänne. Toisaalta voisin kirjoitella tänne ihan vain kuulumisiakin, varmaan nekin kiinnostaisivat niitä kavereita, jotka mahdollisesti täällä vielä käyvät vilkuilemassa. Ongelma on ehkä pikemminkin rutiinin puute eli en vain tule kirjoittaneeksi tänne. Toinen ongelma on ehkä se, että en viitsisi varsinkaan arki-iltoina niin roikkua koneella, kun työaika menee koneen ääressä kuitenkin.

Miksi sitten saan aikaiseksi päivittää käsityöblogiani? Varmaan siinä auttaa juuri se rutiini: aina käsityön valmistuttua siitä kirjoitetaan blogimerkintä. Ja pakkohan se on myöntää, että käsityöblogin päivittämisessä on mukana myös hitunen narsismia. Hei kattokaa, kaverit! Mä olen tehnyt jotain hienoo! Millä saisin siirrettyä saman rutiinin tänne Kirsikkasalaattiin? Pitäisikö vain ottaa ja päättää jokin viikonpäivä, jolloin kirjoitan tänne jotain? Jaksaisinko pitää yllä moista rutiinia?

Hmm...

Mitä jos sovitaan pienestä kokeilusta? Otetaan vaikkapa seuraavat pari kuukautta, tämä helmikuu ja sitten maaliskuu, jolloin yritän tehdä tänne merkinnän sanotaan nyt vaikka joka torstai. Jos en pysy päätöksessä ja aikataulussa, lupaan saattaa blogin haudanlepoon. Lopetan bloggaamisen myös, jos pysyn aikataulussa, mutta homma ei tunnu mielekkäältä. Jos taas onnistun ryhdistäytymään ja jaksan tätä touhua, sitten annan blogille lisäaikaa. Sopiiko? Hyvä, yritetään.

Sitten päivän varsinaiseen asiaan, nimittäin valokuvaukseen. Olen jo vuosia ajatellut, että valokuvauksen harrastaminen voisi olla kivaa, mutta olen silti vain tyytynyt räpsimään kuvia. Reilu vuosi sitten talouteemme kuitenkin ostettiin Olympuksen mikrojärkkäri, ja Puuhanalle vieläpä hankki minulle lahjaksi valokuvausopuksen, että pääsisin hommassa alkuun. Hommassa kävikin niin, että kuvauksesta innostui Puuhanalle, ja minä melkeinpä luovuin tästä omasta pienestä haaveestani. Viikko sitten kuitenkin syntyi päätös, moinen luovuttaminen ei käy enää päinsä. Siispä viikon aikana kertailin jonkin verran kuvausopuksen oppeja, ja eilen sitten lähdimme pienoiselle kävelyretkelle, jonka aikana minun oli tarkoitus opetella valokuvauksen jaloa taitoa. Alla esittelen retken kuvaussaldoa kaikkine vikoineen ja mahdollisine onnistumisineen. Olen siis peuhannut Gimpin kanssa vain sen verran, että olen pienentänyt kuvia.

Ensinnä vastaan tuli parvi pullasorsia. Kohtuullisen onnistunut otos, ainakin ainakin siinä on eloa.  Etulalalla lievää puhkipalamista.

Tämän sorsimon kohdalla olisi saanut säätää valotusta. Samaa vikaa oli havaittavissa muissakin otoksissa.

Sen verran on kuvauksessa liikkuvia elementtejä, että läheskään kaikkia ei näin alkuun muista huomioida. Tässä on muun muassa rajaus pielessä, ja on se pikkuisen vinokin.

Piipusta tuli haikua (savua minun murteellani), ja se piti saada kuvaan. Ihan ok otos.

Alikulun oranssisuus piti saada tallennettua, mikä onnistuikin kohtuullisesti. Samalla tietysti tunnelin pää ylivalottui, mutta minua tuo efekti viehättää kovin tässä kuvassa.

Päivän mestariotokseni. Suurmäen hissitorni ja taustalla Lahen kaupungintalon torni.