Käytiin viikonloppuna Savonlinnassa. Viime kerrasta olikin ehtinyt vierähtää jo vuosi, mikä tuntuu aika uskomattomalta. Silti koko junamatkan sinne tuntui kuin olisi ollut menossa kotiin. Niin se perhanan kaupunki vaan pitää meikäläistä otteessaan.
Eipä siellä juuri mikään näyttänyt muuttuneen. Ohitustietäkin tuli kuljettua jo edellisellä reissulla, tosin tällä kertaa Mäkki kävelytti meitä oharin vartta kaupunkiin, mikä oli uusi kokemus. Näköjään myös kaupunginisät olivat päässeet hykertelemään tyytyväisyyttään, kun olivat vihdoin päässeet rakentamaan keskustan puutalojen tilalle jotain uutta ja pian harmaata.
Kavereitahan me sinne taas mentiin katsomaan. Käytännössä Puuhanalle kutsui meidät Marengin synttäreille. Tyttöparka ei ollut edes suunnitellut mitään synttäreitä, mutta ne olivat meille hyvä tekosyy lähteä Savoon. :D Oli kyllä mukava taas nähdä kaikkia ja jotenkin Savonlinnan kavereista tulee sellainen tunne,
että vastahan me eilen nähtiin, vaikka oikeasti aikaa olisikin kulunut
enemmän. Heidän luonaan on kuin kotonaan. Harvan ystävän kanssa pääsee samaan.
Yksi asia minua yleensä hieman Saviksessa käydessä harmittaa. Joitain vanhoja työkavereitakin voisi olla ihan kiva joskus tavata, mutta jotenkin se viikonloppu tuntuu aina niin lyhyeltä, että viitsisi järkätä mitään ylimääräistä. Ensi kesänä sekin voisi olla mahdollista, jos lähdemme elokuussa keskiaikatapahtuman melskeisiin. Hyvällä tuurilla siellä törmää tuttuihin ilman että tarvitsee edes järkätä mitään.
Savonlinna nostatti uusiakin ajatuksia, kun olimme sunnuntaina Marengin kyydillä matkalla kohti kotia. Meinasin niitä jo tähän avata, mutta en oikein osaa muotoilla niitä sanoiksi. Ehkä siinä on aihetta tuleviin pohdintoihin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti