Eilen tapahtui kauhea unhoitus. Näköjään eilen oli kalenteriin myös merkitty tämän parin kuukauden blogikokeiluni viimeinen kerta. Ja siis, tietenkin sitten unohdin täysin, että oli torstai ja päivityspäivä.
Pitäisikö nyt tehdä yhteenvetoa tästä parista kuukaudesta? Mikään kauhea vaivahan tämä kerta viikkoon raapustelu ei ole. Ihan mielekästäkin se on, kun on mukamas jotain sanottavaa. Aina ei ole. Itse asiassa nyt tuntuu siltä, että tyhmää tätä olisi nyt lopettaa, kun on taas päässyt vauhtiin. Ehkä minä voisin vielä jatkaa näitä, tai niitä nythän on perjantai, torstaipäivityksiä ainakin toistaiseksi. Jos jossain vaiheessa alkaa kyllästyttää tai näitä unohduksia alkaa tapahtua enemmän, niin antaa sitten olla.
Jaarittelut jatkukoon.
Taisi minulla olla täksi kerraksi joku ajatuskin siitä, mitä kirjoittaisin, mutta autuaasti olen sen taas unohtanut. (Sen tämä tasainen päivitystahti on tehnyt, että viikon aikana päähän putkahtelee mahdollisia tekstin aiheita.) Viimeksi taisin mainita, että olin menossa katsomaan Only Lovers Left Alive -elokuvaa. Mitään ennakko-odotuksia minulla ei pätkästä varsinaisesti ollut, mutta vaikutuksen se teki. Jossain vaiheessa oli sellainen tunne, että elokuvaan voisi uppoutua tuntikausiksi, sen verran hyvin tunnelma oli siihen luotu. Mitään varsinaista juontahan elokuvassa ei varsinaisesti ollut, vaan koko pätkä perustui tunnelmiin, kauniisiin kuviin ja hyvään musiikkiin. Ainoa, mikä minua elokuvassa varsinaisesti ärsytti, oli turha nimien viljely. Juu, juu, päähahmot ovat hengailleet aikakausien suuruuksien kanssa, hohhoijaa. Mutta siis, kokonaisuudessaan suosittelen. Paitsi, jos elokuvavalioon kuuluu pelkästään toimintaelokuvia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti