Kerronpa aamulla näkemästäni unesta.
George R. R. Martinilla oli joku haastattelu/kirjanmainostamistilaisuus Helsingin Akateemisessa. Olimme tietenkin kultani kanssa siellä katsomassa ja tilaisuuden päätteeksi päätimme kysyä haluaisiko Ruuruu lähteä kanssamme katsomaan Olavinlinnaa. Mikä parasta, mieshän suostui. Kaikeksi onneksi minä sain jotenkin hankittua käsiini veljeni vanhan harmaan Mersun, jonka johtotähden suuntasimme kohti Savonlinnaa. Koska olen jo moneen kertaan todennut, että nelos/vitostie on maisemiltaan äärimmäisen tylsä, päätimme suunnata Savonlinnaan idästä.
Jossakin vaiheessa kulkupelimme vaihtui soutuveneeseen ja seuraamme liittyi eräs kultani kaveri. Koska todellakin päätimme soutaa jokia ja järviä pitkin perille, matkanteko oli hidasta, mutta maisemat olivat todella kauniita.
Matkaan olimme lähteneet keskikesällä, nyt alkoivat puiden lehdet jo kellertää.
Matkan varrella päädyimme pieneen kaupunkiin, jonka kadut olivat kanavia, kuten Venetsiassa. Olimme kovasti hämmästyneitä, koska emme tienneet, että Suomesta moinen kaupunki löytyisi. Kaupungin nimen selvittämiseksi soitin äidilleni, vastausta en muista. Kaupungissa katuja ylitettiin semmoisella kumiveneellä, jolla pääsi kulkemaan myös kuivalla maalla. Silmiemme edessä moinen kumivene murskasi alleen auton.
Kaupunkiin saapuessamme maassa oli jo vähän lunta. Kun olimme lähdössä jatkamaan matkaa, jäimme vielä katsomaan kaupungin jouluvalojen sytyttämistä. Valot olivat varsin prameat.
Sitten heräsin, joten en voi kertoa, pääsikö Ruuruu koskaan näkemään Olavinlinnaa.
Taustatietona sen verran, että aloin joskus viime syksynä lukea George R. R. Martinin A Song of Ice and Fire -sarjaa ja miehestä tuli kertaheitolla suosikkikirjailijani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti