19.4.2010

Kassaneidin päivän piristyksiä

Vastapainoksi eilisen murheenkryyneille ajattelin kertoa myöskin niistä mukavista ja piristävistä asiakkaista. Heihin ei toki tule asennoiduttua yhtä intohimoisesti kuin huonoihin asiakkaisiin, mutta heitä arvostetaan sitäkin enemmän.

Hyväksi asiakkaaksi luokitellaan jo pelkästään sillä, että tervehtii, kiittää ja ehkä jopa hymyilee kassalla asioidessaan. Se ei ehkä vielä riitä pelastamaan kurjaa kassalla istuttua päivää, mutta jos asiakkaat ovat ystävällisiä, jaksan minäkin olla ystävällinen, mikä on kaikkien kannalta positiivista. Jotkut kassahenkilöt eivät edes kaipaa enempää kontaktia asiakkaiden kanssa. Minä olen kyllä valmis vaihtamaan asiakkaan kanssa pari ylimääräistäkin sanaa, mikäli tilanne sallii sen ja se tapahtuu spontaanisti. Väkisin ei kuitenkaan tarvitse ruveta keksimään jutun juurta, se vain tuntuu väkinäiseltä ja säästä kassa on voinut joutua puhelemaan jo useamman kerran. Spontaani jutustelu on kuitenkin aina plussaa.

Vakiasiakkaat ovat vähän kaksipiippuinen juttu. Osa on oikein mukavaa porukkaa, toiset voivat olla jokseenkin ärsyttäviä, monet ovat persoonia. Tietyt henkilöt kuitenkin piristävät päivää. Otettakoon esimerkiksi vaikkapa tyyppi, jota kutsumme rollaattorimieheksi. Kaveri on useimmiten ensimmäisten asiakkaiden joukossa ja köpöttelee pitkin kauppaa rollaattorinsa kanssa jutellen milloin muiden asiakkaiden, milloin henkilökunnan kanssa. Kassalla yleensä vaihdetaan pari sanaa savolaisittain kierosti. Mies saa aina huvittuneen hymyn huulille. Ja mehän suorastaan huolestumme, jos miestä ei päivän aikana kaupassa näy. Kiitos rollaattorimies, että käyt meitä piristämässä.

Lapset taas osaavat olla hauskoja otuksia. Ainakin niin kauan, kun ne eivät vielä osaa käydä itsekseen kaupassa. Raja taitaa mennä siinä kuuden seitsemän vuoden paikkeilla. Siihen mennessä ne ovat hauskoja ja herttaisia (elleivät saa hirveitä raivokohtauksia), noin seitsemästä vuodesta aina teini-iän loppuun saakka kaikki pennut ovat äärimmäisen rasittavia. Mutta puhutaan nyt niistä hauskoista tapauksista. Minua ainakin hymyilyttää aina, kun tyyliin kassan yli näkyy päälaki, ja sieltä kuuluu jonkin asteinen iloinen tai ujo tervehdys. Vanhempiensa kanssa kaupankäyntiä opettelevat ovat myös hauskoja. Hihnan päähän viskataan jokin karkkipussi ja sitten tullaan jo ojentelemaan rahoja. Kun minä en vielä ota rahoja, juostaan äidin luo, joka neuvoo odottamaan niin kauan, kun minä sanon loppusumman. Sitten tullaan taas siihen eteen odottamaan, ja rahoja pitää tietenkin puristaa kädessä rystyset valkoisina. Kun minä olen vihdoin vetänyt viivakoodin ja sanon summan, rahat ojennetaan arasti. Ole hyvän sanominen olisi tässä vaiheessa ylivoimaisen rohkeaa. Kun tämä toimitus on saatu tehtyä, lapsi ryntää joko äidin helmoihin tai kassan päätyyn hakemaan ihan itse ostettua karkkipussia. Herttaista.

Ehkä mieleenpainuvin tapaus oli, kun sellainen maitokahvin värinen vaaleanpunaisiin pukeutunut noin neljävuotias tyttö oli isänsä kanssa kaupassa. He olivat tulossa kassalle, isä jo jätti ostoskorin kassan luo, mutta lähti vielä hakemaan jotain unohtunutta tarinaa. Paikalle jäänyt tyttönen alkoi sitten mättää ostoksia hihnalle. Oli todella hauskaa seurata, kun tyttö nostaa melkein ylivoimaisen painavia maitotölkkejä korista ja yrittää ylttyä laittamaan niitä kassahihnalle. Uskomatonta kyllä yksikään purkki ei tippunut, vaikka tyttö tosiaan hädin tuskin ylttyi laittamaan niitä hihnalle. Sen söpöyden määrän voi ylittää vain kissanpennut ja sen tapauksen ansiosta jaksoin olla hyväntuulinen koko päivän.

Viimeinen piristävien asiakkaiden ryhmä on ehkä harvinaisin. Nimittäin hankalan asiakkaan jälkeen tuleva myötätuntoinen asiakas. Siihen osaan olen minäkin joskus vahingoassa joutunut asiakkaana ollessani. Mutta hankalat asiakkaat eivät onnistu pilaamaan päivää silloin, kun heitä seuraa joku, joka osoittaa myötätuntoa kärsimyksiäni kohtaan. Toisinaan se ilmenee huvittuneisuutena siitä, miten törppö edellä mennnyt on ollut, ja kerran ainakin olen saanut myötätuntoisia kehuja kärsivällisyydestäni. On lopulta aika suuri helpotus, kun kuulee jonkun ulkopuolisen myös pitävän tyyppiä törppönä. Vaikka kuinka tietää, että itse ei ole tehnyt mitään väärää, siihen on hieno saada vahvistus myös ulkopuolelta.

1 kommentti:

  1. Vaikken ole suurin lasten ystävä, niin joskus ne osaavat olla aika hurmaavia. Joskus pääsin selittämään parille söpikselle piltille että henkilöllisyyden todistamiseen tarvitaan poliisin antama kortti, ja kirjastokortti ei käy koska sen saa kirjastotädiltä. Ja kortiin ei kirjoiteta ikää joka vuosi uudelleen vaan kassatäti laskee sen syntymävuodesta :) Ne oli hirmu kilttejä ja mukavia lapsia, lisää semmoisia piristämään kassahenkilöiden päivää!

    VastaaPoista